En tiedä kuinka kauan jaksan tätä ahdistusta ja masennusta. Ajantaju alkaa jo kadota, kuinka kauan tätä on jatkunut? Päivät menevät pitkälti samalla kaavalla: iltapäivään asti vähäkalorisesti, sitten syödään hedelmiä, paljon leipää ja lämmintä ruokaa ja mahdollisesti herkkuja, jos on. Ja illalla kuusi kofeiinitablettia vilkastuttamaan aineenvaihduntaa.
Vaa'alla en ole uskaltanut käydä. Pelkään lukeman synnyttämää reaktiota mielessäni. Se voisi olla tuhoisaa. Tuhoisaa on kyllä jo itsensä katsominen peilistä. Pyöreät posket, takamus ja reidet täynnä läskiä, kaiken kaikkiaan liian leveä sivuprofiili. Haluan, etteivät reiteni koskisi toisiaan. Haluan, haluan, haluan.
Tunnen suurta voimattomuutta, kun en voi tehdä mitään auttaakseni ystäviäni. Viiltelyä, oksentelua, yksinäisyyttä, maniaa, depressiota, ahdistusta, perheongelmia, laihduttamista, yliannostuksia. Ja jos en ole akuutisti huolissani jostakusta, pelkään vähintäänkin aiheuttavani suurta tuhoa, jos en ole riittävästi läsnä.
Huomenna menen taas terapiaan. On ollut viikko taukoa. Tunnen olevani mykistynyt ja täysin sanaton kuvailemaan tämänhetkistä vointiani. Liian paljon kaikkea, mutta silti ei mitään.
Anteeksi rakkaat, kun en ole jaksanut kommentoida mitään blogeihinne. Olette silti ajatuksissani! Kiitos myös kovasti ihanista kommenteistanne, ja tervetuloa uusille lukijoille! Halauksia ♥
Onneks pääset sinne terapiaan, koita saada puhutuksi siellä!
VastaaPoistaTiedän, että on vaikeaa olla huolehtimatta muista koko ajan, mutta koita pystyä siihen, tarvitset aikaa itsellesi ja itsesi parantamiselle, ja huoli muista ei taatusti helpota sitä.
Voimia ihanainen ♥