Eilisen tapahtumat alkoivat, kun hoitokouksen alkaessa hoitaja sanoi, että "meidän täytyy puhua viikonlopun tapahtumista". Kysyin, mitä hän oikein tarkoitti. Hän tarkoitti sitä, että olin ollut ystävävien kanssa juhlimassa ja juonut alkoholia. Tiesin kyllä, että alkoholi on kielletty osastohoidon aikana, mutta kun olin joskus kysynyt, seuraako siitä jotain sanktioita, minulle oltiin vastattu, että ei. Nyt tämä hoitaja kuitenkin sanoi, että alkoholin käytöstä seuraa uloskirjaus.
Menin pois tolaltani. Olin käynyt osastohoidon aikana kolme kertaa juhlimassa, ja kertonut niistä jälkeenpäin rehellisesti. Nyt olin saamassa rangaistukseni.
Selitin, ettei alkoholinkäytöstäni seurannut ikinä mitään ikävää (kuten ahdistusta), että oloni oli aina jälkeenpäin hyvä ja onnellinen. Tämän hoitaja käänsi ympäri ja väitti, että käytän alkoholia ahdistukseen ja saan siitä hetkellisen hyvän olon.
Olin siis ollut viime perjantaina lomalla osastolta. Menin kaverin luokse yöksi ja kavereiden kanssa juhlimaan. Lauantaina palasin iltapäivällä osastolle. Päivällisaikaan minulla oli vilustunut ja väsynyt olo. Kääriydyin vilttiin ja lepäsin ruokailuhuoneen sohvalla. Eilen hoitokokouksessa hoitaja tokaisi, että "hoitajat olivat nähneet ****** krapulassa sohvalla".
Kun taas kerroin, etten syksyllä juuri jaksanut käydä ulkona ja nähdä ystäviä, koska olin niin masentunut, ja nyt kun vointini oli kohentunut, olin jaksanut käydä ulkona. Tähän hän vastasi ihmettelemällä, miksi sitten ylipäätään olen osastohoidossa, kun voin hyvin.
Jes, kiitos vitusti ymmärryksestä.
Lääkäri ja hoitaja menivät juttelemaan ylilääkärille, ja parin minuutin kuluttua minulle ilmoitettiin, että ylilääkäri oli päättänyt uloskirjata minut.
Kiitos tästäkin vitun paljon.
Pakkasin kamani, kieltäydyin täyttelemästä heidän masennustestilomakkeitaaan, ja lähdin polille näkemään avohoidon työntekijääni. Siellä itkin silmät päästäni ja sain tukea. Illalla hain tavarat osastolta äidin kanssa. Eräs mieshoitaja toivotti hyviä jatkoja. Ei helvetti. Halasin paria potilaskaveriani ja lähdin itku kurkussa.
Illalla ahdisti. Tunsin itseni todella avuttomaksi ja ahdistuneeksi. Äiti auttoi minua suihkun jälkeen kuivaamaan hiukseni ja pukemaan yöpuvun. Vaihdoin isän kanssa sänkyjä ja pääsin nukkumaan äidin viereen, kun kerroin, kuinka minua ahdisti nukkua sillä hetkellä yksin.
Tänään soitin osastolle pyytääkseni epikriisiä ja muita papereita, kysyäkseni miksi en ollut saanut tarvittavien reseptejä mukaani. Ai että mun pitää kestää ilman tarvittavia siihen asti, että saan reseptit niihin polilta? Kiitos taas vitusti. Ja jälleen hoitaja toivottelee hyviä jatkoja. Teki mieli alkaa kirkua.
Puhelun jälkeen itkin.
