Hetken aikaa kaikki tuntui selkeämmältä ja valoisammalta. Keskustelin eilen pitkään isän kanssa ja saimme korjattua kireän tunnelman väliltämme. Pitkästä aikaa sain jotain aikaiseksi ja lähdin koiran kanssa ulos, sekä kävin kirjastossa. Kuvittelin syömistenkin alkavan sujua tahtomallani tavalla.
Koulun jälkeen oli yhteinen päivällinen ja kaikki alkoi luisua pois raiteiltaan. Söin rasvaista savukalaa ja perunamuussia, siitä lähti käynti iltamässäily. Sain ysl.elle1:ltä viestiä ja soitin hänelle. En ollut kuullut hänestä mitään yli viikkoon. Olen ollut huolesta sekaisin, hämilläni, ymmälläni siitä mitä on tapahtumassa. Olin varma, että jotain vakavaa on tapahtunut.
Niin olikin. Ahdistuin hänen kertoessa kaikesta tapahtuneesta. Menin sekaisin, koska en tiennyt suhtautua. Kaikki muukin ahdistava palasi samassa. Aloin vetää ruisleipää ja paahtoleipää, muroja ja lisää lämmintä ruokaa.
Pelkään satuttavani ihmisiä. Pelkään väsyväni siihen, että koko elämäni pyörii ongelmien keskellä. Koko normaali elämäni on kadonnut. Onko normaalia elämää olemassakaan? Joillakin tuntuu olevan. Yritän pelastaa tai vähintäänkin auttaa ihmisiä, mutten pysty tai osaa. Pelkään, ettei kukaan saa apua. Onko olemassa enää mitään ylempää luotettavaa tahoa, joka antaisi meille kaikille pelastuksen?
Olen menettänyt luottamukseni terveydenhuoltojärjestelmään ja yhteiskunnan tukeen. Mutta niitäkin pitävät pystyssä tavalliset ihmiset, eivät jumalat. En voi vaatia apua, kun maailmassa on niin paljon muitakin ihmisiä. Tajuan, että olen hiton yksin tämän kaiken kanssa. Keneltäkään ei saa apua, koska muuten hekin hajoavat. Pelkään jopa oman psykoterapeuttini mielenterveyden puolesta. Pelkään aiheuttavani hänelle painajaisia tai muita ongelmia työn ulkopuoliseen elämään.
Ainoa mitä muilta voi saada on lohtu, halaus ja kauniit sanat. Ne auttavat, helpottavat oloa, antavat lisäaikaa.
Tuntuu, että koko maailma on itsemurhan partaalla.
Anteeksi, että kirjoitan tällaista sekavaa tajunnanvirtaa.
minustakin tuntuu tuolta. liian usein.
VastaaPoista"En voi vaatia apua, kun maailmassa on niin paljon muitakin ihmisiä. Tajuan, että olen hiton yksin tämän kaiken kanssa. Keneltäkään ei saa apua, koska muuten hekin hajoavat. Pelkään jopa oman psykoterapeuttini mielenterveyden puolesta. Pelkään aiheuttavani hänelle painajaisia tai muita ongelmia työn ulkopuoliseen elämään."
VastaaPoistaVäärin. Yllättävän monet, erityisesti syömishäiriöiset, ajattelevat tuolla tavalla. Se on kuitenkin tällaisessa tapauksessa väärä ja tappava ajatus - vaikkakin hämäävästi jalouden (vale)puvussa.
Oikeasti, sinun pitää välittää itsestäsi yhtälailla kuin toisistakin. "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"-laissa on aina kaksi rakastettavaa. Jos rakastaa vain itseään, niin alkaa huomaamattaan musertamaan toisia - ja satuttaa heitä. Jos taas rakastaa vain toisia, niin musertuu itse huomaamattaan kuoliaaksi - ja satuttaa silloinkin toisia (erityisesti läheisiään).
Sinä olet tasan yhtä arvokas kuin muutkin.
Voi oot kyllä niin oikeessa, mutta kyllä mulle oli ainakin viimekeväänä psykiatrista apua, vaikken silloin sitä tajunnut. Se oli aivan sairaan ihana ihminen ja sille just sai vatvoa koko sh:sta niin paljon kuin itse halusi. En tiedä, onko sulla sitten jotenkin huono psyka?
VastaaPoistaMutta niinkuin varmaan tarkoitit tuolla lohtu, halaus ja kauniit sanat, niitä saa täältä:) Vaikka läheskään kukaan meistä ei tunne toisiaan, voi yksi kommentti piristää tyyliin koko päivän :) Outoa!! :D
niin ja siis noita kuvauksista, ei se mikään kummempi juttu oo, mua vaan pyydettiin malliksi yhteen lehteen ja päätin sitten mennä. Kerron aina vaan vähän ympäripyöreesti kaikkia asioita täällä, ettei vahingossakaan kukaan tunnistaisi. (tosin aika epätodennäköistä)
Jaksamisia ja haleja sullekkin pikkuinen!
Oi kiitos ihana kun jaksat kommentoida, kertoa ja piristää! Niin, ehkä se koululääkäri..
VastaaPoistaKauhee kun tässä oli niin samoja ajatuksia mitä mullakin. Mäkin oon miettiny et en voi kertoa omista ongelmistani kellekään, just siks et pelkään niitten mielenterveyden hajoavan. Vaik niin, ei varmaan pitäis ajatella silleen. Muista että mulle voit aina puhua, tai siis kirjoittaa ♥ Paljon voimia!
niin kyllähän mä raskaaksi tuun jos haluan, mutta en halua lapsia ainakaan vielä, kun omakin elämäni on sikin sokin. Tekstisi sai kyyneleet silmiini, olet niin oikeassa!!
VastaaPoista"Tajuan, että olen hiton yksin tämän kaiken kanssa. Keneltäkään ei saa apua, koska muuten hekin hajoavat."
VastaaPoistaSamat ajatukset täälläkin. En halua vaivata ikinä ketään, en halua olla taakka. Varsinkaan ystävilleni tai läheisilleni. Pelkään että hekin masentuvat jos kerron heille olevani masentunut.
Mutta eihän se taida noin silti mennä. Jos tunnet tarvitsevasi apua, älä pelkää sen pyytämistä. Olet liian tärkeä, eikä sun tarvitse kantaa kaikkea taakkaa omilla harteillasi.
Paljon haleja ja voimia ihana! <3