Swirl

Mun päässä flippaa. Mulla on fyysisesti ja henkisesti niin paha olla. Koko päivä oksettanut, heikko olo. Koulussa oli tänään penkkarit samoin stadissa oli ajelut. Keräsin karkkeja, söin myös. Hyi helvetti. Musta tuntuu että heitän kohta veivit. Saan varmaan sydänkohtauksen. That tonight's gonna be a good night... pyörii päässä ja YouTubessa.

Syömiset päin vittua. Mä tärisen, mua pelottaa. Mun huulet on siniset, olen kalpea. Mun edessä on suurimmalta osalta syöty kirjolohikiusaus, mut se alko oksettaa mua. Yritin oksentaa kylpyhuoneessa, en onnistunut. Syljin vain. Tärisin lisää. Vedin keskiyöllä kaksi kofeiinitablettia, vedin tänä aamuna vitamiinit, reilun kaksinkertaisen annoksen mielialalääkkeitä ja taas kaksi kofeiinitabua. Olin oksentaa. Tärisin, pyörin sängyllä, en pystynyt hengittämään kunnolla.

Olen lähipäivinä elänyt uudestaa niitä pelottavia hetkiä siellä sairaalassa. Ne ahdistavat ihan vitusti.

Mun elämä flippaa pahasti. Mä en tiedä missä mä olen ja miten mä olen. Miksi kaikilla muilla elämä ja mulla ei? Mä olen kuollut ihminen joka hengittää ja käy koulua. Mun sielu on kuolleessa ja läskissa ruumiissa.

Mä en tiedä mitään mitään mitään. Hengitän ihan vitun raskaasti. En tiedä itkenkö, ehkä. Tukehdun varmaan. Pyörryttää. Suorastaan huohotan. Mä en pysty olla. Auta, apua. Mä sekoan.

Repeat

Olen toistanut ja aioin toistella tätä koko päivän. Lause kuiskii itseään mun pään sisällä. Saatan pitää pientä kirjoitustaukoa siihen asti, että saan taas painon putoamaan.

Physical pain is lovely

Mun piti aamulla lähteä kaverin kanssa yhteen paikkaan, mutta riitelin isän kanssa eikä se sitten päästänyt. Olen kuulemma nukkunut liian vähän, se ei luottanut muhun. Olin murtunut, hiljaa, en sanonut mitään. Itkin. Sama juttu oli myös eilen illalla.

Äiti halusi lähteä luistelemaan. Ei huvittanut, mutta lopulta suostuin. Puin päälle paksun kasan talvivaatteita, ja näin peilistä minua tuijottavan läskin hirviön. Eilen uskaltauduin taas ottamaan painon, juuri ja juuri, ja se näyti 54,6 kg - taas. Nyt painan jo varmaan 55,5 kg. Itkin taas, katselin tyhjyyteen, äiti tivasi mikä mulla on, en suostunut lähtemään.

Jostain syystä huijasin sille, että olisin käynyt juuri ravitsemusterapeutilla, joka olisi sanonut olevansa huolissaan mun isosta painonnoususta. Että syön liikaa ja liian epäterveellisesti. En tajua miksi aloin tarinoimaan tuollaista.

Äiti: "Sun pitää ryhdistäytyä." Minä ajattelin, että niimpä. Olen päästänyt itseni tällaiseen paskaan tilaan, josta ainoa vaihtoehto nousta on tiputtaa painoa ja tulla siten onnellisemmaksi. Nykyään huomaan erittäin voimakkaasti sen, miten syöminen aiheuttaa minulle vain ja ainoastaan tuskaa, kovaa tuskaa ja ahdistusta.

Istuin hiljaa kylpyhuoneen lattialla ja raavin saksilla reiteen ohuita ja pitkiä viiltoja. Otin kolminkertaisen annoksen mielialalääkkeitä, kohta ehkä kofeiinitabuja.

Kuulen hänen sydämensä

Viime päivät ovat olleet sumua. Ahmin, vatsani on kipeä, en ajattele, tuijotan tyhjyyteen, olen auttamattoman onneton, syön lisää, olen hajalla, esitän pirteää, sisälläni joku lyö minua nuijalla. Olen niin läski, etten voi puhua edes terävistä veitsistä, jotka olisivat mun sisällä, sillä miellän terävän hoikaksi. Mä olen niin iso, mun sisällä kaikki on isoa. Nuija on iso.

Ajatukseni ovat sekavia.

Mä tunnen itseni hyödyttömäksi luuseriksi, musta ei ole mihinkään, mulla ei ole tehtävää tai tarkoitusta. Ja olen ihan helvetin yksin.

Mun ois niin paljon parempi lähteä täältä.

Weaknesses, mistakes, black as ebony

Aamupaino tänään 52,9 kg. Söin eilen 500 kcal edestä, koostui kurkusta, kurpitsapikkelsistä ja rasvattomasta maitorahkasta. Liikaa. Oli ähky olo, mutta ehkä oli kuitenkin hyvä että söin tuon verran, kun oli kuitenkin liikuntaharrastus eilen.

Tästä päivästä en haluaisikaan sitten puhua. Tämä päivä on ollut päivällisen jälkeen helvetti. Mä menetin silloin kontrollin, söin aivan järkyttäviä määriä. Söin putkeen ehkä joku 2500 kcal. Pastaa, lohta, perunaa, liha-papukastiketta, porkkanaraastetta, pirtelöä, ruisleipiä, marmeladivoileipiä, tummaa suklaata ja mantelimassaa.

Mun vatsaan sattuu. Se on kasvanut varmaan kolminkertaiseksi. Näytän taas läskiltä. Haluaisin hakata itseäni. No, niin mä teenkin. Miksi meillä pitikin olla joku vitun perhepäivällinen? Musta tuntuu, että jos olisin saanut olla yksin kotona, olisin vain vetänyt jotain sitruunapippuria ja kurkkua. Mutta kun otan lusikallisenkin jotain kunnon ruokaa, menetän aina kontrollin syömiseen ja alan ahmia.

The universe contracts to sigh

Mä olin niin vihainen itselleni, että olin päästänyt itseni siihen pisteeseen eli lihonut, että mulla on ollut paljon voimaa nyt olla syömättä. Kävin eilen ostamassa kofeiinitabuja, vedin silloin yhden. Eilisen kalorisaldo paras koskaan, söin vain 2/3 kurkusta, eli noin 30 kcal. Lisäksi join sikana vettä, ja itse asiassa maistelin jotain mausteitakin, ne mukavasti toi ruokaista makua suuhun. Sitruunapippuri on aika hyvää. Kävin lisäksi 45 minuutin kävelyllä.

Aamupaino tänään 53,6 kg. En ole vielä syönyt muuta kuin vitamiinit + lääkkeet + kofeiinitabletti. Mielialalääkkeitä olen tosin vetänyt lähipäivinä vähän yli kaksinkertaisen annoksen. Se parantaa mun mielialaa entisestään. Kädet ja jalat ovat aika jäässä koko ajan, mutta muuten yritän pysyä lämpimänä tekemällä esimerkiksi vatsoja ja punnerruksia.

Nyt on aika hyvä mieli.

Don't you ever, don't you ever

Yritän uudestaan, uusi alku. Kävin ostamassa kofeiinitabuja. Tiedän, se on tyhmää kaiken sen jälkeen mitä mä olen niillä onnistunut itselleni aiheuttamaan. Mutta aion olla nyt tarkempi ja varovaisempi. Sallin itselleni vain muutaman päivässä.

Tämän täytyy onnistua.

Messed up

Hysteerinen itkukohtaus.

Olen yksin kotona. Kävin vaa'alla. 54,7 kg. Hyi helvetti mikä lukema. Mä aloin itkeä ihan sikana. Kuinka mä olenkaan saanut itseni tähän pisteeseen? Peilistä mua tuijottaa sellainen samanlainen läski, kuin mitä olin viime kesänä.

Mä olen niin onneton. Ja mä olen aiheuttanut tän itse itselleni. Kuinka mä olen niin paska?

Enää itku ei tule. Hengitän raskaasti. Hyperventiloin. Painan pään polviin.

Tää tuska on mun oma. Mä en halua jakaa tätä kellekään. Kukaan ei ymmärtäisi... paitsi te. Huomenna pitäisi mennä taas terapiaan. Mutta en vittu halua puhua siellä. Mua vittu kiinnosta puhua sille kusipäälle. Silti mulla on ihan helvetin paha olla.

Soft pink wishes

Mä itken taas. Kyyneliä on vaikea saada tulemaan, mutta mä pakotan ne. Hitto, eikö ihminen saa itkeä rauhassa. Miksi äidin pitää tulla tunkemaan? "Miksä itket, haluuksä lohdutusta, onks jotain tapahtunut?" "Ei ole, mä haluun olla rauhassa!" "Miks sä oot noin töykee?" "Saisiks mä vaan olla rauhassa?"

Mulla ois ollut muuten ehkä täydellinen, mukava päivä, mutta mä pilasin sen syömällä. Eilinen ja tää päivä on ollu yhtä pitkää mättöputkea. Mä näen sen peilistä. Peilistä mua tuijottaa pullan muotoinen lapsenkasvoinen plösö. Sen vatsa on iso kumpu, posket turvonneet, lantioilla ylimääräistä, paksut reidet, kaulakin on jotenkin läskimpi. Ja mä tunnen sen. Mun olo on jotenkin ällöttävän täysi. Olen likainen ja kuvottava.

Mä vihaan sitä tunnetta, että mun sisällä on ruokaa.
Mä haluan olla tyhjä.

Mulla on niin paska fiiilis, että haluaisin viillellä itteni verille. Ainoa mikä estää, on siitä syntyvät jäljet. Mä haluaisin hakata mun päätä seinään. Tää on ihan hirveetä.

Mä annoin itselleni tällä viikolla lupauksen, että jos ja kun mä painan alle 50 kg, mä ostan itselleni Marc Jacobsin Daisy-hajuveden, josta oon haaveillu jo pitkään, ja otan yhteyttä ensimmäisen kerran yhteen poikaan. Tosin jälkimmäisestä ei tosin synny yhtään mitään. Mä luulen, että se on kiinnostunut ihan muista tytöistä eikä edes näe mua.

Kaipaan voimia.

Hush

Sanon vain yhden asian:

Miksi sorruin taas?

Tu prends toujours le métro

Nyt voin taas hyvillä mielillä kirjoittaa. Mä hymyilen taas. Mä olen pystynyt vetämään eilisen 500 kilokalorilla, tänään pystyn ihan samaan, ellen parempaankin. Mä en tunne mitään moskaa mun sisällä, mä en edes huomaa nälkää. Mä olen energinen ja pirteä, vaikka koulujuttuja en oikeastaan jaksaisikaan (eilen ja tänään tein kokeet niihin lähestulkoon lukematta). Mä tunnen nälän, jos ajattelen sitä, mutta unohdan sen nopeasti.

Mua jotenkin hymyilyttää koko ajan, mä tulen tästä niin onnelliseksi. Musta tulee laiha ja täydellinen. Aina kun mulla on vähän kylmä, alan jumppaamaan, niin tulee lämmin. Enimmäkseen teen vatsoja ja punnerruksia. Aamuisin olen kuunnellut super energistä ja inspiroivaa musiikkia. Inspiroiva musa on tässä itseasiassa myös thinspiroivaa, sillä kuuntelen Skinsin ensimmäisen tuotantokauden soundtrackin biisejä ja siinä ekalla tuotantokaudella oli se aivan rakastettavan ihana ja laiha Cassie, joka sairasti anoreksiaa. Cassien jaksossa kuului Ah Uh Mi Hed -niminen biisi, joka on musta ihan sairaan ihana. Mutta joka tapauksessa saan musan kuuntelemisesta kauheasti energiaa ja alan tanssahdella.

Kohta menen taas psykoterapiatunnille. Se on niin turhaa. Vois antaa mun olla. Ja tällä viikolla joku vitun lääkärikin vielä, liittyen siihen mun viikontakaiseen sairaalaepisodiin. Turha juttu, vois antaa senkin olla. Mä varmaan valehtelen mun syömisistä, tai siis kyllä, aion valehdella.

Hitto, mä rukoilen että yksi poika ottaisi muhun jotenkin yhteyttä. Pyytäis vaikka kahville tai leffaan. Mä haluaisin tutustua siihen.