Olen syvällä masennuksessa. En jaksa olla kiinnostunut omasta blogistani, en jaksa lukea muiden blogeja. Anteeksi, rakkaat!
Vanhempien läsnäolo kotona ahdistaa. Hyperventiloin, jäykistyn ja tärisen jos huoneeseeni tullaan. Kun olen taas yksin, käperryn matolleni ja hengittelen rauhassa silmät kiinni.
Ahmin jälleen ja vedin päälle kuusi kofeiinitablettia. Tekisin itselleni jotain muutakin, jos pystyisin.
Ahdistustani on vaikea pukea sanoiksi. Siksi en osaa kuvailla oloani, kun sitä kysytään. Ahdistus helpottaa ollessani poissa kotoa, mutta palaa välittömästi astuessani ovesta sisään. Ystävien ja muiden seurassa murheet unohtuvat. Huomaan itsekin olevani tuolloin epäaito, en näytä todellista vointiani.
Elän minuutti kerrallaan, tappelen pitääkseni itseni rauhallisena ja selviämään hengissä. Tulevaisuus on myrkkyä, mustaa tai tyhjää, en osaa edes ajatella sitä. Tulevaisuutta ei ole. Olen pysähtynyt paikoilleni, poljen tyhjää.
Enkä tiedä mitään.
voih,
VastaaPoistatoivon sulle paljon voimia<3
Toivottavasti jaksat, vaikkakin sitten vain minuutti kerrallaan. Koita pitää itsesi kiireisenä kodin ulkopuolella, jos kotona oleminen ahdistaa
VastaaPoistaPaljon haleja muru! <3
tiedän tunteen, kun ei jaksa mitään tai ketään, haluaisi olla yksin peiton alla sängyssä. koita jaksaa!!<3 olet tärkeä!
VastaaPoistaJo toi kommentti auttoi, ainkain vähän.
VastaaPoistaKun tuntuu ettei jaksa mitään tai ketään, on oikeasti ihme, että joku ihminen jaksaa välittää henkilöstä, joka ei itse jaksa välittää mistään.
Sinäkin olet tärkeä, ja olet piristänyt kommenteillasi monta mun päivää :) ♥