Kello on varttia yli kaksi yöllä, kun alan kirjoittaa tätä. Oltiin juuri kavereiden kanssa sunnuntai-illan puistokaljalla, baarissa ja pizzalla. Kävin suihkussa, ja mieleen tuli kirjoittaa blogiin pitkästä aikaa. Hieman on siis promilleja päällä.
Mitä elämäni on tällä hetkellä? Lopetin lukion kesken (takana jo kaksi lukion vaihtoa) ja hain juuri tämän kevään yhteishaussa ammattiokouluun alalle, joka oikeasti kiinnostaa. Kävin pääsykokeissa, ja olen toiveikas pääsystäni sisään. Koko syksyn haahuilin, join, riehuin, jouduin vaikeuksiin. Hetken kävin paskaduunissa. Nyt haahuilen hieman rauhallisemmin, juon edelleen (ehkä hieman rajoitetummin), odotan yhteishaun tuloksia ja koetan löytää duunia. Muutamia viikkoja hengasin alkukeväästä nuorten turvatalossa, koska vanhempien kanssa välit menivät riitojen ja pahojen loukkauksien takia. Nyt tilanne on rauhoittunut kotona melko hyvin, yritän näyttää enemmän iloista naamaa jne.
Päällisin puolin kaikki tuntuu olevan paremmin. Olen löytänyt opintojeni suunnan (toivottavasti), tulen toimeen vanhempien kanssa ja on paljon ystäviä. En kyllä vieläkään ole omillani, en tienaa mitään, asun vanhempien kanssa ja olen taloudellisesti täysin riippuvainen heistä. Mutta toivon mukaan se korjaantuu kevään ja kesän mittaa, jos/kun löydän töitä ja alan tienata, ja ehkä syksyn mittaan pystyisin jo etsimään omaa kämppää?
Syömisongelmat eivät kuitenkaan ikinä poistu mielestä, vaikka söisinkin nykyään melko normaalisti. Paino liikkuu 62-64 kg välillä juuri nyt. Syksyllä riehuessani sain sen pudotettua 57:ään, mistä olin iloinen. Mutta se oli silloin. Nyt olen taas tässä (uskoakseni) biologisessa painossani.
Painoni ahdistaa minua. Eräällä uudella tuttavuudellani on juuri puhjennut bulimian ja anoreksian oireita, ja tunnen hillitöntä vihaa/kateutta/surua/kilpailuhenkisyyttä häntä kohtaan. Toinen vanhempi ystäväni on taas laihtunut pahojen sydänsurujensa vuoksi. Olen näille kahdelle hyvin hyvin kateellinen. Mikä tahansa heidän sanomansa lause painosta saa minut ahdistumaan. Miksi he laihtuvat, miksi en minä?
Tuntuu typerältä, että vaikka en ole vähään aikaan suoranaisesti laihduttanut, anorektiset ajatukset pyörivät jatkuvasti mielessäni. Haluan edelleen vain laihtua, olla laiha, nousta ilmaan kuin perhonen. Mikä klisee.
