Big lights will inspire you

Paasto vetää kropan heikoksi. En ole syönyt mitään sunnuntai-illan jälkeen. Sunnuntainahan kalorimäärät hyppäsivät ihan taivaisiin, jotain aivan järkyttävää. Positiivista on kuitenkin se, että sain luettua huolella ja ajatuksella 80 sivua historiankirjasta ja loput aiheet osasin pääpiirteittäin. Kokeessa valitsin neljästä esseetehtävästä ne kaksi, jotka olivat juuri noilta lukemiltani sivuilta. Ai että, lähdin pitkästä aikaa kokeesta hymyssä suin. Tuntuu, että se meni hyvin.

Olen tosiaan paastolla. Sallittuja ovat alle 1-kaloriset juomat, purkka ja mausteet (tiedän, kuulostaa oudolta, mutta sitruunapippuri on ruokaisaa). Kofeiinitabletteja en ota lainkaan, sillä niistä menisi vatsa aivan sekaisin.

Aamupaino oli eilen 56,3kg ja tänäaamuna 55,3kg. Paasto on sujunut hyvin, vaikka aamulla olin todella heikossa kunnossa ja voin pahoin. Näin kuitenkin ysl.elle1:ä ja kävimme kahvilassa, join tietysti teetä. Ystävän näkeminen hymyilevänä ja kauniina sai omankin mielen paremmaksi. Toivon niin kovasti, että hän lähtisi paranemaan. Hän on joutunut jo kokemaan aivan liikaa.


Huomenna aion syödä noin 300kcal ruoan (jotain valmisruokaa) kolmen aikoihin. Kuudelta on harrastus, johon tarvitsen energiaa. Illan ruokailusta en vielä tiedä, voisin tähdätä syömään vaikka pari omenaa.

Say goodnight and go

Otinkin sitten torstai-iltana kymmenen kofeiinitablettia. Olin syönyt 2600kcal, ällöttävää! Tärisin ja minulla oli huono olo. Puhuin ysl.elle1:n kanssa puhelimessa. Aloin suunnitella seuraavaa päivää. Että vetäisin kofeiiniöverit jo aamusta. Aamu lähti käyntiin painolla 55,3kg. Koulumatkalla olin pyörtymis- ja oksentamispisteessä, mutta silti otin kaksi tablettia ja pysyin juuri ja juuri pystyssä noustessani bussista.

En löytänyt koeluokkaa ja olin myöhässä ja ahdisti. Ei, en voinut mennä enää äidinkielen kokeeseen. Se olisi ollut hävettävää ja olisin vain mennyt paniikkiin. Paha olo yltyi, joten menin terkkarille. Istuin ja sanoin mitä olin tehnyt. Kun terkkari meni käymään vessassa ja pyysi minua odottamaan, yhtäkkiä napsahti päässä ja otin taas kaksi tablettia ja lähdin hiljaa pakoon koulun alimpaan kerrokseen. Miksi ihmeessä olin ollut menossa antautumaan?

Kokeet olivat käynnissä, joten vietin yksin aikaa tyttöjen vessassa pöntön äärellä, koska olin niin pahoinvoiva. Mitään ei kuitenkaan tullut ylös. Sen jälkeen nukuin aulan sohvalla siihen asti, että kokeet loppuivat, ja lähdin sitten kotiin. Söin loppupäivän aikana 2100kcal (uskomattoman kuvottavaa) ja kävelin puolen tunnin lenkin.

Eilen olin ystävän luona, söin oksettavat 2200kcal ja kävelin yhteensä 1,5h. Aamupaino oli 55,2kg ja otin illalla neljä kofeiinitablettia.

Ja sitten tänään. Aamupaino 55,7kg ja näin peilikuvastani tuskan murtamat kasvot. Mua oksettaa tänään syödyn ruoan määrä, 2400kcal, ja kun ajattelen sitä rasvamäärää uunilohessa. En voisi olla epäonnistuneempi. Pitäisi lukea historiankokeeseen, päästä nyt edes läpi siitä. Sitten mulla on kaksi päivää lomaa, jonka jälkeen alkaa uusi jakso torstaina.

Toisin sanoen: kokeen jälkeen ei tarvitse työskennellä aivoilla, joten voin lopettaa ravitsemasta niitä. Tavoitteena aloittaa raju paasto viikonloppuun asti. Perjantai-lauantai tulee olemaan poikkeus, sillä menen ystävien luokse ja tarjolla on herkkuja, ja on pakko syödä kuten normaalit ihmiset. Kuitenkin, pakko pitää joku kuri! Paaston pääsyynä on ne mahdolliset kaverin bileet lauantai-iltana, joissa mun on aivan pakko olla laiha.

Ja kaunis muisto aina

"Vain hetki sitten me kohdattiin
Minua myös tarvitsit niin
Ja suruisasti sinä katsoit vain mua
Ja huomasin: tarvitsin myös sua

Ja muistan kuinka aina leikittiin
Sadesäällä, yhdessä niin
Takan luona silityksin
Ja huomaan nyt: me oomme yksin

Nyt näkemiin, voi kulta
Hyvästi kai iäksi
Ja kaunis muisto aina
se on mun syömmessäin"

Näin Topi ja Tessun monta vuotta sitten, joskus lapsuudessani. Katsoin sen tänään uudestaan. He, jotka tuon kohtauksen ovat nähneet, muistavat varmasti kuinka surullinen se on. Minulle tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä, miten raskaasti otin sen. Aloin itkemään, todella paljon. Kaikki tuska ja muistot sisälläni purkautuivat ulos. Murheeni tänään, murheeni viime aikoina, epäonnistunut elämäni. Kaikki valuivat kyynelinä alas.

Mutta tuska ei kadonnut mihinkään. Olen kouluasioissani aivan pohjalla ja täysin neuvoton, mitä minun pitäisi tehdä. Jätin tänään menemättä ruostinkokeeseen, sillä en ollut lukenut ja olin väsynyt. Huomenna on äidinkielenkoe, jonka opettaja ilmoitti olevan erittäin vaikea. Kokeessa teemme kaksi kirjoitelmaa runosta tai runoista. Kirjaa ja muistiinpanoja saa kuulemma käyttää apuna, mutta mitä muistiinpanoja minulla on, kun en ole ollut paikallakaan. Lisäksi pitäisi palauttaa se konseptin pituinen prosessikirjoitelma liitteineen ja sivun pituinen elokuvaesittely.

En todellakaan tiedä mitä teen. Varmaan menen sinne kokeeseen tekemättä niitä töitä. Istun, katson koepaperin tehtävänantoja, valitsen kaksi, teen ajatuskartat ja alan itkeä. Itken ja katson ikkunasta ulos siihen asti, että kokeesta saa poistua.

Eilen aamupaino oli noussut toissapäiväisen ahminnan tuloksena 800g, eli vaaka näytti 55,3kg. Söin 800kcal, liikuin 1,5h enkä ottanut kofeiinia. Tänään aamupaino 55,0kg ja olen syönyt tähän mennessä 700kcal.

Tahdon nukkua pois.

Lisäys klo 19:50 /
Kiltit, älkää toivottako tsemppiä kokeisiin tai koulujuttuihin, mä en niistä tule selviämään. Anteeksi, mutta olen negatiivinen. Huomenna ei tule olemaan parempi päivä. Suunta on vain alas ja alas. Nyt olen tässä syönyt tänään 2100kcal ja menen nyt ottamaan kahdeksan kofeiinitablettia. Hitot mä enää mun terveydestä välitän.

And you know you must fight

Ei tätä paskaa jaksa. Eilinen meni vielä hyvin, koska söin 750kcal, kävelin tunnin lenkin, enkä ottanut kofeiineja. Tänään aamupaino 54,5kg. Aloitin syömisurakoinnin kokeen jälkeen tultuani kotiin (koe meni muuten paskasti). Mitäs kaikkea vedinkään? Maitorahkaa, mandariinia, jogurttia, perunamuussia, joulutorttuja, omenapiirakkaa, leipää, suklaata, banaania, viinirypäleitä, perunaa. Ylöspäin pyöristettynä 2400kcal. Hyi hitto. Vedin sitten taas seitsemän kofeiinitablettia, yritin oksentaa (en onnistunut), ja avasin sen reisiviillon uudestaan. Hitto mun kanssa.

Joo hyvin menee. Aloin yhtäkkiä itkemään ihan tyhjästä, tosta noin vain. Huomenna on terapia, mutta ei mulla ole voimia puhua siellä. En mä pysty enää käsittelemään näitä asioita, kun tilanne on jotenkin mennyt akuutimmaksi.

Huomenna mun on oltava vahvempi, paljon vahvempi. Mä pystyin siihen eilenkin, ja tänään aamupäivällä. En ollut syönyt aamulla mitään, mutta pienintäkään näläntunnetta ei ollut. Huomenna siis, lisää pakkoa, lisää rangaistuksia, lisää kuria.

Rakkaat, olkaa vahvoja <3

Blunted and exhausted like anyone

Tämä kappale tuo muiston mieleen. Tunsin ystävieni hylänneen minut, erityisesti parhaan ystäväni. Lähdin koulusta kotiin, kävelin metsään ja kalliolle, kuuntelin tätä kappaletta. Aluksi olin vain surullinen. Sitten kyyneleet alkoivat valua, ensin hitaasti, sitten vuodatin suuria kyyneleitä ja itkin vuolaasti koko kappaleen ajan, koko ajan ahdistuksen vain yltyen. Olin niin yksinäinen ja surullinen.

Tekisi mieli itkeä nytkin, sillä tämä kappale tuo pahat muistot mieleen, eikä olossani ole nytkään kehumista. Suklaa tuhosi tämän päivän ja kalorisaldo on nyt 1600kcal. Aamupaino oli 54,4kg. Näytän tällä hetkellä 59-kiloiselta valaalta.

Ensi viikolla on kolme koetta, joista yhteenkään en ole lukenut. Pitäisi tehdä yksi konseptin pituinen kirjoitelma ja kaksi sivun pituista kirjoitelmaa. En jaksa, en jaksa, en jaksa. Tekisi mieli avata reiden haava ja vuodattaa verta, mutta vanhemmat ovat kotona ja ihmettelisivät, jos viipyisin pitkään vessassa. Vedin tuossa seitsemän kofeiinitablettiakin.

Kaikki kysyvät, miksi oikein vedän noita kofeiineja. Syyt alkavat olla hieman epäselvät itsellenikin. 1) Ne kiihdyttävät aineenvaihduntaa, ja uskon tai elättelen toiveita, että täten ahminnan vaikutus olisi pienempi. 2) Energiatasoni nousee, joten jaksan esimerkiksi jumpata tai juosta, vaikka se tuntuisi kidutukselta. 3) Yliannostuksesta seuraa pahoinvoinnin riski (tosin useiden tuntien kuluttua), mikä olisi hyvä kosto rikollisesta ahminnasta. 4) Saa välillä mielikuvituksen ylivilkkaaksi, saan euforisia tunnetiloja, aistit tuntuvat herkemmiltä yms. 5) Tekee mieli vetää jotain nappeja naamaan. 6) Pidän siitä, kun käteni tärisevät. 7) Tekee mieli heilua ja tanssia ja vääntelehtiä.

PS. Rakkaat, anteeksi, etten jaksa kommentoida blogeihinne. Kaikki vain tuntuu... ylitsepääsemättömän raskaalta.

Out on a dance to the moon, too soon

Maanantai: 2000kcal, 45min. liikuntaa, aamupaino 56,3kg, kuusi kofeiinitablettia
Tiistai: 1900kcal, puoli tuntia liikuntaa, aamupaino 56,4kg, seitsemän kofeiinitablettia
Keskiviikko: 700kcal, 1h 50min. liikuntaa, aamupaino 55,9kg, ei kofeiinitabletteja
Torstai: 650kcal, ei liikuntaa, aamupaino 55,9kg, neljä kofeiinitablettia
Perjantai: 2000kcal, tunti liikuntaa, oksennusyritys, aamupaino 55,4kg, seitsemän kofeiinitablettia

Tänään aamupaino 55,2kg ja olen syönyt neljä luumua, ison porkkanan, valmiskeiton (190kcal) ja puolikkaan paprikan. Kohta lähden ulkoiluttamaan koiraa, ehkäpä puoleksi tunniksi tai 45 minuutiksi. Sitten pitäisi lukea kokeisiin, mutten tiedä jaksanko.

Eilinen meni kaikin puolin pieleen. Ensin ahmin, sitten yritin oksentaa, otin kofeiinitabletit ja viilsin reiteen. Soitin ysl.elle1:lle itkien. En oikein tiedä mitä sitten tein. Makasin kylpyhuoneen lattialla, itkin ja nauroin vuorotellen, ystävä yritti rauhoitella. Otin Ketipinorin hänen pyynnöstään ja yritin tivata, mistä löydän laksat apteekissa. Eipä tietenkään vastausta tullut, ehkä ihan hyvä.

Pakko oli vielä käydä ulkoiluttamassa koiraa, sillä olin luvannut. Mummi oli innoissaan ihan minua varten tehnyt omenapiirakan. Voih, tuli todella huono omatunto. Nopean facebookkauksen jälkeen nukahdin nopeasti, meikit naaamassa, käymättä suihkussa, vessapaperia haavan päällä ja sukkahousut sidottuna reiden ympärille. Ranteeseenkin olin vähän raapinut, mutta ne ovat vain naarmuja.

Mä en jaksa tätä.

Five beats slow, I'm wiggling

Ihana tunne, kun ei ole iskenyt suuhunsa mitään kuvottavaa moskaa. Tämän päivän ruokavalio on koostunut rasvattomasta maitorahkasta, omenoista, luumuista, mandariineista, paprikasta ja porkkanasta. Pitkästä aikaa koen mielihyvän tunnetta, oloni on jopa onnellinen. Aamupaino näytti 55,9kg. Ihan ok. Suunta ainakin on alaspäin.

Olen tässä katsellut pari jaksoa Pakko-oireiset potilaat -ohjelmaa, ja nähtyäni ohjelman ihmisten ongelmat, olen huomannut itsessäni paljon samaa, mutta lievempinä tapoina ja rutiineina. Kristen on ylihygieeninen ja vaatii kliinisyyttä, ja hänellä on monia puhtauteen liittyviä rutiineja kuin minulla. Cody taas mm. koskettelee paidankaulustaan, pyörii sängyssä puolelta toiselle ja raaputtaa nenäänsä pakkomielteisesti ja toistaen. Minulla on samankaltaisia ja lievempiä. Tunnun löytävän koko ajan jotain uutta vikaa mielenterveydessäni.

Mutta takaisin syömisasioihin. Tän päivän tähänastinen kalorisaldo on 700kcal. Saatan vielä syödä jotain vihanneksia tms. Olen hurjan tyytyväinen suoritukseeni. Kehoni tuntuu puhtaalta.

Eilen menin niiden seitsemän kofeiinitabletin jälkeen vielä puolen tunnin juoksulenkille, ja tein vatsoja, haarahyppyjä ja selkälihasliikkeitä. Tänään liikuntaa on tullut tunti ja 50 minuuttia, aika mukavasti siis :) Käytän HeiaHeia!-nettisivua merkitäkseni muistiin kaikki liikuntani, löysin sen ihan viime päivinä.

Sitten kun vielä jaksaisi tehdä jotain koulun eteen...

Tell me what to swallow

Olen lihonut eilisestä 100 grammaa. Aloin nyt illalla ahmia, ja tämän päivän saldoksi on kertynyt 1900 kcal. Kostoksi otin seitsemän kofeiinitablettia. Saa nähdä, tulenko vielä tulevaisuudessa kokemaan noita hallusinaatioita, kuten sunnuntai-iltana. En tiedä, en jaksa välittää. Terapeutti sanoi tämän kofeiinitablettien liikakäyttöni olevan itsetuhoista käyttäytymistä. Hän on oikeassa.

Ahdistaa. Suutuin äidille, joka tunki olohuoneeseen mässätessäni omenapiirakkaa ja katsoessani televisiota. Ahdisti, että joku katsoo kun syön. Paiskasin television luurit lattialle, vein puoliksi syödyn piirakkapalan keittiöön ja sulkeuduin huoneeseeni.

Jos jaksan, kuntoilen vielä tänään, ainakin vähän. Haarahyppyjä muutaman biisin ajan, rytmissä, niin pitkään ettei enää pysy pystyssä. Vatsoja pari minuuttia putkeen, niin että alkaa heikottaa.

Hold my head under water

Aamupaino näytti 56,3 kg. Epäonnistunut päivä ruokien suhteen, ylöspäin pyöristettynä 2000 kcal. Kostoksi kuusi kofeiinitablettia, 45 minuutin juoksulenkki 5,8 km. Syke oli loppuvaiheessa mitatessani 140. Nyt on jotenkin kylmänhikinen, kalpea ja tärisevä olo. Juoksu ei ollut millään tavalla miellyttävää, vaan pakkomielteistä ja ahdistavaa.

Multa ei löydy kyllä minkäänlaista itsesuojeluvaistoa noiden kofeiinitablettien suhteen. Terapeuttikin pelkää, että saan tässä jonkun sydänkohtauksen tai aivoverenvuodon noiden takia. Että joku yö delaisin ja vanhemmat antaisivat "nukkua aamulla pidempään" vaikka mulla olisi sydän pysähtynyt.

Many shades of white, many shades of pale

Olin ottanut eilen illalla kuusi kofeiinitablettia. Puolenyön jälkeen kierin sängyssäni ja hourailin. Kirjoitin kännykkään tekstiä:

”Kaikki on vuorotellen paperinohutta ja vuorotellen valtavia raskaita pyöreäkulmaisia vaahtomuoveja. Tuntuu, etten saa henkeä. En pysty nukkumaan. Musta tuntuu, että vaaka valehtelee ja näyttää pienempää lukemaa kuin mitä todellisuudessa painan.” [En saanut mielenrauhaa painostani, joten kävin yöllä vaa’alla ja se näytti 57,5]

”Mä alan lihoa. Mun reidet on ihan uskomattoman paksut ja löysät. Tulee mieleen kaikki ne lukuisat mielikuva-ahdistuskohtaukset, mitä olen saanut jo lapsena. Niin kuin ne paksut vaahtomuovikuutiot. Tai nopeutetut ja yliselkeästi artikuloidut tilannetta selostavat ajatukset, joista en pääse eroon. Tai paniikki jumiinjäämisestä turvavöihin. Mun reidet hyllyää. Olen mielenvikainen. Nyt kun kirjoitin nämä ahdistusaiheet ylös, kuutiomielikuvani helpottivat hieman ja pystyn ehkä kohta nukkua. Kuution kulmat ovat pyöristetyt. Materiaali on jotain sellaista hohkakiveä. Pidin sitä aluksi kädessäni.”

Jatkoin kirjoittamista vielä mielessäni, sillä olin kirjoittanut niin paljon, että viestinkirjoituksesta loppui tila. Nukahdin pian sen jälkeen.

Katsoin Wikipediasta. Voisiko tuo olla valveunta? Googlasin ja löysin:
"Kofeiinin runsas nauttiminen aiheuttaa myös hallusinaatioita, esim. valveunia. Olet hereillä, mutta näet samaan aikaan unia, jotka sekoittuvat tosi maailmaan."

Notes

- Taulukoin muistikirjaan: päivämäärä, kalorit, kalorit +/- peruskulutuksesta (1200 kcal), liikuntamäärä (h), oksensinko päivän aikana, aamupaino, päivän aikana otettujen kofeiinitablettien määrä

- Tiedossa mahdollisesti ystävän syntymäpäiväjuhlat, joten minun täytyy laihtua

- Jos bileet järjestetään, mitä luultavimmin juon siellä (kirkkaita), ja siksi pelkään tekeväni itselleni jotain

- Täytyy ryhdistäytyä

I see you in your dreams

En tiedä kuinka kauan jaksan tätä ahdistusta ja masennusta. Ajantaju alkaa jo kadota, kuinka kauan tätä on jatkunut? Päivät menevät pitkälti samalla kaavalla: iltapäivään asti vähäkalorisesti, sitten syödään hedelmiä, paljon leipää ja lämmintä ruokaa ja mahdollisesti herkkuja, jos on. Ja illalla kuusi kofeiinitablettia vilkastuttamaan aineenvaihduntaa.

Vaa'alla en ole uskaltanut käydä. Pelkään lukeman synnyttämää reaktiota mielessäni. Se voisi olla tuhoisaa. Tuhoisaa on kyllä jo itsensä katsominen peilistä. Pyöreät posket, takamus ja reidet täynnä läskiä, kaiken kaikkiaan liian leveä sivuprofiili. Haluan, etteivät reiteni koskisi toisiaan. Haluan, haluan, haluan.

Tunnen suurta voimattomuutta, kun en voi tehdä mitään auttaakseni ystäviäni. Viiltelyä, oksentelua, yksinäisyyttä, maniaa, depressiota, ahdistusta, perheongelmia, laihduttamista, yliannostuksia. Ja jos en ole akuutisti huolissani jostakusta, pelkään vähintäänkin aiheuttavani suurta tuhoa, jos en ole riittävästi läsnä.

Huomenna menen taas terapiaan. On ollut viikko taukoa. Tunnen olevani mykistynyt ja täysin sanaton kuvailemaan tämänhetkistä vointiani. Liian paljon kaikkea, mutta silti ei mitään.

Anteeksi rakkaat, kun en ole jaksanut kommentoida mitään blogeihinne. Olette silti ajatuksissani! Kiitos myös kovasti ihanista kommenteistanne, ja tervetuloa uusille lukijoille! Halauksia ♥

All I can do is follow the tracks of my tears

Hetken aikaa kaikki tuntui selkeämmältä ja valoisammalta. Keskustelin eilen pitkään isän kanssa ja saimme korjattua kireän tunnelman väliltämme. Pitkästä aikaa sain jotain aikaiseksi ja lähdin koiran kanssa ulos, sekä kävin kirjastossa. Kuvittelin syömistenkin alkavan sujua tahtomallani tavalla.

Koulun jälkeen oli yhteinen päivällinen ja kaikki alkoi luisua pois raiteiltaan. Söin rasvaista savukalaa ja perunamuussia, siitä lähti käynti iltamässäily. Sain ysl.elle1:ltä viestiä ja soitin hänelle. En ollut kuullut hänestä mitään yli viikkoon. Olen ollut huolesta sekaisin, hämilläni, ymmälläni siitä mitä on tapahtumassa. Olin varma, että jotain vakavaa on tapahtunut.

Niin olikin. Ahdistuin hänen kertoessa kaikesta tapahtuneesta. Menin sekaisin, koska en tiennyt suhtautua. Kaikki muukin ahdistava palasi samassa. Aloin vetää ruisleipää ja paahtoleipää, muroja ja lisää lämmintä ruokaa.

Pelkään satuttavani ihmisiä. Pelkään väsyväni siihen, että koko elämäni pyörii ongelmien keskellä. Koko normaali elämäni on kadonnut. Onko normaalia elämää olemassakaan? Joillakin tuntuu olevan. Yritän pelastaa tai vähintäänkin auttaa ihmisiä, mutten pysty tai osaa. Pelkään, ettei kukaan saa apua. Onko olemassa enää mitään ylempää luotettavaa tahoa, joka antaisi meille kaikille pelastuksen?

Olen menettänyt luottamukseni terveydenhuoltojärjestelmään ja yhteiskunnan tukeen. Mutta niitäkin pitävät pystyssä tavalliset ihmiset, eivät jumalat. En voi vaatia apua, kun maailmassa on niin paljon muitakin ihmisiä. Tajuan, että olen hiton yksin tämän kaiken kanssa. Keneltäkään ei saa apua, koska muuten hekin hajoavat. Pelkään jopa oman psykoterapeuttini mielenterveyden puolesta. Pelkään aiheuttavani hänelle painajaisia tai muita ongelmia työn ulkopuoliseen elämään.

Ainoa mitä muilta voi saada on lohtu, halaus ja kauniit sanat. Ne auttavat, helpottavat oloa, antavat lisäaikaa.

Tuntuu, että koko maailma on itsemurhan partaalla.

Anteeksi, että kirjoitan tällaista sekavaa tajunnanvirtaa.

When I find myself by the sea

En pääse ahdistuksesta eroon, ja nyt se kalvaa minua jopa ollessani ystävien seurassa. Ja olen alkanut pelätä asioita. Pelotti seistä pysäkillä kun minua kohti ja ohitseni kävelee ihmisiä. Heitä oli niin paljon, he olivat kiireisiä ja jotain kummallista uhkaavaa massaa minulle, ja he tulivat kohti. Piti sulkea silmät.

Kun vanhemmat pyytävät minua tekemään kotitöitä tai kyselevät kouluasioista tms., puristan itseäni etten hajoaisi. Kuulostaa varmasti naurettavalta, mutta vaatimukset ahdistavat minua. Pitäisihän minun tehdä jotain tässä kodissa. En vain jaksa miettiä mitään muuta kuin minuuteista selviämistä hengissä. Ja yleisen laiskuuteni vuoksi rahaa ylimääräisiin matkakuluihin ystävän luokse ei oikein heru. Olen todella peeaa.

Ahdistaa. Ylittäessäni vilkasta katua pimeällä katselen autojen häikäiseviä etuvaloja ja etupuskureita, miettien miltä tuntuisi iskeytyä niihin. Kuinka nopeasti vajoaisin mustaan rauhaan?

Pelkään nykyään enemmän. Pelkäsin aseman ruuhkaisissa rullaportaissa miestä, joka tuntui katsovan minua. Pelkäsin, että takanani olisi joku rikoskaveri, että he seuraisivat minua pimeälle kadulle. Kadulla olin kuulevinani askelia takanani, mutta katsoessani siellä ei ollut ketään.

Pitää pitää silmät kiinni. Silloin kukaan ei näe minua.

And I know that there's no medicine nothing I can take, no remedy

Olen syvällä masennuksessa. En jaksa olla kiinnostunut omasta blogistani, en jaksa lukea muiden blogeja. Anteeksi, rakkaat!

Vanhempien läsnäolo kotona ahdistaa. Hyperventiloin, jäykistyn ja tärisen jos huoneeseeni tullaan. Kun olen taas yksin, käperryn matolleni ja hengittelen rauhassa silmät kiinni.

Ahmin jälleen ja vedin päälle kuusi kofeiinitablettia. Tekisin itselleni jotain muutakin, jos pystyisin.

Ahdistustani on vaikea pukea sanoiksi. Siksi en osaa kuvailla oloani, kun sitä kysytään. Ahdistus helpottaa ollessani poissa kotoa, mutta palaa välittömästi astuessani ovesta sisään. Ystävien ja muiden seurassa murheet unohtuvat. Huomaan itsekin olevani tuolloin epäaito, en näytä todellista vointiani.

Elän minuutti kerrallaan, tappelen pitääkseni itseni rauhallisena ja selviämään hengissä. Tulevaisuus on myrkkyä, mustaa tai tyhjää, en osaa edes ajatella sitä. Tulevaisuutta ei ole. Olen pysähtynyt paikoilleni, poljen tyhjää.

Enkä tiedä mitään.