Lukossa

Darra ja morkkis eivät olleet vielä tänäkään aamuna kadonneet. En saanut eilen luettua lainkaan kokeeseen, joten menin sitten aivan kylmiltäni tekemään koetta. Oksetti ja ahdisti. Lähdin pois kesken kaiken, jättäen opettajalle keskeneräisen kokeen. Ryntäsin käytävään ja kuulin opettajan kutsuvan minua takaisin, mutta juoksin vain nopeasti yläkerran tyttöjenvessaan. Soitin ystävälle ja itkin. Typerä minä.

Haluan kuolla, haluan pois. Istun lukon takana vessakopissa, enkä pysty liikkumaan. Olen turta tästä ahdistuksesta. Eikä kukaan tiedä sitä. Ei kukaan edes tiedä minun olevan olemassa. Haluan pois. Haluan pois tästä maailmasta.

Sometimes it seems that the going is just too rough

Minulla on paha olo fyysisesti ja henkisesti. Eilinen ilta meni loppua kohden erittäin pieleen. Join liikaa, olin sekaisin, muisti meni, oksensin. Onneksi kaverit huolehtivat ja järjestivät minut kotiin. Nyt hävettää ja paljon. Aiheutin vain kamalasti vaivaa ihmisille eilen.

Itkettää. En ole ennen kokenut tällaista, että minua ahdistaa ympäri vuorokauden, koko ajan. Tätä on ollut lähes koko viikko. Olen niin ahdistunut, etten saa mieleltäni rauhaa. Ahdistus jomottaa päässäni niin kovasti, että pystyn tuskin kirjoittamaan tätä tekstiä. Tuijotan vain ikkunasta ulos, harmaata taivasta, puita, ja ajattelen vuoroin kuolemaa, sotkuista huonettani, läskejäni, oksettavaa oloani ja tyhjyyttä.

Olisi nytkin niin paljon sanottavaa ja kirjoitettavaa, mutten pysty keskittymään mihinkään.

Oksettaa.

While I'm smoking all the blessings

Menin eilen kokeeseen lukematta lainkaan. Tänään en mennyt kokeeseen. Olen istunut tietokoneen ääressä yöpuvussa, syönyt, juonut kahvia, lakannut kynsiä ja katsonut televisiota.

Vanhemmat tulivat juuri kotiin. "Et mennyt kokeeseen." "Olet pettänyt lupauksesi." "Miksi käyttäydyt niin rumasti ja inhottavasti?" jne. Kuulen kuinka he puhuvat minusta keittiössä selkäni takana.

Tekisi mieli laittautua, ottaa kaapista vodkapullo ja painua täältä helvettiin.

All my colours turn to clouds

Päätä särkee, muttei fyysisesti vaan psyykkisesti. Päätäni ja mieltäni särkee niin kovasti, se ei hellitä. Pitelen päätäni, yritän sinnitellä kipua, joka pysyy mukanani koko päivän hellittämättä.

Kuuntelen soittolistaa, johon olen koonnut surullisen mielen biisejä. Ajoittain saan hallitsemattoman itkunpuuskan.

Minua stressaa ihan älyttömästi. Huomenna on koe, johon en ole lukenut. Olin kurssin parilla ensimmäisellä tunnilla, jonka jälkeen ilmoitin suorittavani kurssin itsenäisesti. Sen jälkeen en ole koskenut kirjaan. Ylihuomenna on toinen koe, enkä ole ollut yhdelläkään kurssin tunnilla saati lukenut kirjaa. Ensi viikolla kaksi koetta, joista toinen on yhtä huonolla mallilla kuin nuo kaksi edellistä, ja matikasta taas olen hieman perillä. Matikantunnit ovat ainoita, joilla olen ollut useimmiten.

Ärsyttää kun tuntuu, etten saa tästä tekstistä käymään ilmi, kuinka hajoamispisteessä olen. Mieleni on niin rikki, olen niin yksin, lihava, ahdistunut, syöppö. Haluaisin niin tehdä jotain pahaa itselleni.

Too dark to see

"Either the well was very deep, or she fell very slowly, for she had plenty of time as she went down to look about her and to wonder what was going to happen next. First, she tried to look down and make out what she was coming to, but it was too dark to see anything - -" Lewis Carroll (Alice in Wonderland)

Vointini on taas kääntynyt laskusuuntaan. En saa iltaisin nukuttua, koska saan ahdistuskohtauksen. Viime yönä aloin taas kierimään sängyssä, itkin, kiljuin tyynyyni ja purin sitä, heiluin holtittomasti. Meinasin alkaa pukeutua ja lähteä yön selkään, aikeissa oleskella koko yö ulkona aamun terapiatuntiin asti. Onneksi luovuin siitä ajatuksesta.

Pelästyin, kun luulin Ketipinorien (unilääke/rauhoittava) loppuneen, mutta sitten löysinkin avaamattoman pillerilevyn ja napsin siitä neljä. Makasin kyljelläni sängyllä ja odotin vaikutuksen alkavan. Muistan kuiskailleeni itsekseni jotain synkkiä sanoja. Sitten nukahdin välittömästi. Aamulla niin tokkurassa, että peruin terapiatunnin ja jatkoin unia.

Olin odottanut kovasti huomista aikaa aikuisten polille, jonne sain juuri lähetteen nuorisopuolelta. Tänään sitten soitettiin, että aikaa siirretään. Pitikö juuri nyt?


En tietysti mennyt tänään myöskään kouluun. Aloin vain syödä ja katsoa televisiota. Jossain vaiheessa katsoin vatsaani ja ahdistuin valtavasti. Join puoli litraa mustaa kahvia, otin lääkkeet (joita en nykyään muista ottaa), vaihdoin yöpuvun tavallisiin vaatteisiin, pesin kasvot, petasin sängyn ja lopetin syömästä.

Huoneeni on katastrofaalisessa kunnossa, mikä kuvastaa hyvin myös mieleni kuntoa. Aina kun tulen kotiin, ripustelen äkkiä vaatteet ilmavasti ympäri huonetta ja avaan ikkunan tulettaakseni savunhajua pois. Pesen kädet ja hieron niihin voimakkaantuoksuista kosteusvoidetta, sekä harjaan hampaat ja käytän suuvettä. Tavarat heitän ympäri huonetta, käytetyt vaatteet lojuvat sängyllä, lattialla, tuoleilla. Kun menen nukkumaan, heitän tavarat sängyltä lattialle.

Pitkästä aikaa ruoka ei edes hetkellisesti helpota oloani, enkä saa siitä minkäänlaista nautintoa. Syön vain, koska en keksi muutakaan. Ahmimisen jälkeen taas heräsin siihen, että jos en nyt saa kerta mitään lohtua ruoasta, miksi syödä ja tuhota siten kroppaa? Jos on oikeasti nälkä, ota vittu omena ja ole hiljaa.

Huomenna toivottavasti saan heittäytyä holtittomaksi. Tiedossa yksi tunti koulua ja illalla juhlimaan. Röökiä ja juomia tänne kiitos.

Pitänee tänä iltana ottaa lääke hyvissä ajoin, ettei ahdistuskohtausta tulisi.

Taking a chance

En ole syönyt kouluruokaa sitten syksyn 2009. Viime viikolla kokeilin kepillä jäätä ja kävelin ruokalaan, mutta minua alkoi ahdistaa, joten poistuin heti. Kaverin rohkaisemana haimme kuitenkin näkkärit, jotka söimme ruokalan ulkopuolella.

Tänään istuin taas koulun aulassa, aikeissa mennä syömään. Kukaan kaveri ei ollut tulossa sinne, joten ainoa vaihtoehto oli mennä yksin ruokatunnin lopussa, kun sali olisi väljempi.

Kävelin ruokalaan rauhallisesti ja otin ruokaa lautasmallin mukaisesti: salaattia ja raastetta puolet, kaksi perunaa sekä kasvisruokaa ja lasiin vettä. Menin istumaan nurkkapöytään ja tuijotin annostani. Aloitin salaatista ja lopulta koko lautanen oli tyhjä. Kävin hakemassa jopa hieman lisää.

Syömisen jälkeen menin vessaan katsomaan itseäni peilistä, ikäänkuin varmistaakseni, että näytin edelleen samalta, että mikään ei ollut muuttunut.

En tiedä, miksi halusin toteuttaa tämän haasteen itselleni. Halusiko joku pieni osa minusta ottaa askeleen kohti parempaa, pois lukkiutuneesta mielestä? En tiedä. Haluan edelleen laihtua. Ehkä halusin vain todistaa itselleni jotain, että pystyn asioihin, että langat ovat minun käsissäni.

Sh kiljuu päässäni: mitä menit tekemään, sika! Ruokaa, yök, olet kuvottava.

Niin olen.

It's killing me slowly

Olen niin ahdistunut, etten pysty olla. Mikään ei tunnu hyvältä, mistään en saa helpotusta. Vatsa on paisunut pallo. Koko keho on paisunut, kuvottava. On tuskainen olo henkisesti. En jaksa tehdä mitään. Tekisi mieli itkeä, mutta itku ei tule.

Äiti sanoi aamulla jotain, että elämä ja olo on juuri sellaista kuin haluaa sen olevan. Hän tarkoitti sitä, että itse aiheutan kaiken tämän paskan olon. Että haluan olla masentunut ja voida huonosti. Minun syyni, minä vain teen tämän kaiken paskan itselleni. Sulkeuduin hetkeksi keittiöön ja itkin äänettömästi lattialla. Menin huoneeseeni ja sitä kautta vaatehuoneeseeni, jossa aloin kunnolla itkeä. Hakkasin seinää, iskin päätä oveen, ravistelin korihyllyjä, itkin.

Otin uni-/ahdistuslääkkeitä pienen yliannostuksen sekä vähän muitakin lääkkeitä parantaakseni oloani ja menin nukkumaan. Nukuin viiteen asti.

Tahdon röökiä, tahdon pois.

A different dimension

Aivot eivät toimi kunnolla. Huomaan sen siitä, että matikanläksyjä on niin vaikea tehdä. En pysty ajattelemaan selkeästi, teen typeriä virheitä ja kumitan kaikki merkinnät.

Olen syönyt tänään tähän mennessä 1300kcal, mikä on vähän verrattuna viime kuukausien ruokatottumuksiini. Suunnitelmissa oli klo 10 omena, klo 14 omena, klo 17 2dl rasvatonta jogurttia ja klo 20 banaani. Neljältä vedin kuitenkin kulhollisen muroja, banaanin lisäksi otin appelsiinin ja kiivin, ja sen jälkeen ahmin vatsaani palan moussekakkua ja kolme karjalanpiirakkaa. Aamupaino oli 61,9kg.

Minulla on nälkä, mutta olo on turvonnut. Väsyttää ja päätä särkee hivenen. Matikankirja kiljuu edessäni, että minun pitäisi tehdä tehtäviä. Ahdistaa, ja tekisi mieli mennä tupakalle, mutta vanhemmat huomaisivat palatessani röökinhajun, joten en voi. Heikko olo. Vituttaa. Isä käskee menemään koiran kanssa ulos.

Tuntuu yksinäiseltä.

10.5. klo 9:10 / Epäonnistuin eilen. Vedin vielä muutaman leivän margariinilla, banaanin ja mehua. Yök. Tänään uusi yritys.

Another god figure pour in the rain

Viikonloppu oli hauska, näin paljon ystäviä. Poltin liikaa. Vietin lauantai-iltaa yhden erityisen ihanan ystävän kanssa.

Tänään on äitienpäivä ja meillä kotona on ollut niin yhteinen valtava aamiainen sekä myöhemmin päivällinen. Vaikka vain perheenjäseniä tuli paikalle, alkoi ahdistaa. Minua ärsytti, ahdisti, vihastutti.

Kun lähdin iltapäivällä ulos, päätin pistää jalkaan minisortsit ja topin. Reisissäni on selluliittia, ja se hävettää minua suunnattomasti. Yritän kovasti treenata saadakseni sitä pois. Oloni oli läski, mutta pakotin itseni sinne auringonpaisteeseen ihmisten ilmoille, jotta ruskettuisin ja saisin liikuntaa.

Paino vaivaa koko ajan enemmän ja enemmän. Motivaatiota löytyy jonkin verran, muttei riittävää tahdonvoimaa. Kaiken lisäksi unohdan aina kaikki itseni kanssa solmimani sopimukset syömisistä.

Nyt sainkin ajatuksen, että pistäisin kännykän hälyttämään aina kun saan syödä ja mitä pitää syödä. Minun tulisi alkaa kantaa aina tiedossa olevat eväät mukana. Esimerkiksi kello kymmeneltä aamupäivällä hälytys: syö omena, klo kaksi: syö maitorahka, klo viisi: syö kiivi, jne. Muuten minun tulisi mennä orjallisesti hälytysten mukaan, mutta pakolliset perhepäivälliset ym. on pakko syödä.

Onnistuisinkohan?

Sticks and stones may break my bones

Vappu oli hauska, join, poltin ja nauroin. Törmäsin (ex-)ihastukseeni ja hän jäi pitkästä aikaa pyörimään mieleeni. Juuri, kun olin alkamassa unohtaa hänet.

Sain rahaa uusiin vaatteisiin lupautumalla käymään koulussa ja ulkoiluttamalla koiraa. Tänään epäonnistuin. Heräsin kyllä ja laittauduin koulua varten, mutta koska olin myöhässä kymmenen minuuttia, luovutin ja nukahdin olohuoneen sohvalle. En jaksanut mennä päivän muillekaan oppitunneille, vaan jäin koko päiväksi kotiin.

Kuvitella, että olen lihonut kymmenen kiloa viidessä kuukaudessa. Se on aika hitonmoisesti läskiä. Painoindeksin mukaan olen nyt normaalipainoinen. En suhtaudu lihavuuteeni kauhulla, mutta myönnän sen kyllä masentavan minua melkoisesti. Masennuksen takia taas syön lisää, mikä alkaa masentaa minua entisestään, joten jättäydyn jälleen pois koulusta ja syön lisää.

Minulla on elämästäni turta ja tietämätön olo. Olen epätietoinen siitä, miten toimisin koulun suhteen ja saanko hommia tehtyä. Olen fyysisesti erittäin väsynyt koko ajan. En jaksa laihduttaa. Asiat, mitä jaksan tehdä, ovat shoppailu, syöminen, liikunta ja juhliminen. Syöminen pitäisi korvata koulunkäynnillä, niin asiat olisivat hyvin.

En jaksa.