Ahdistaa vaan niin helvetillisesti, ettei mitään rajaa. En pysty rauhoittumaan. Puristan kehoani käsivarsilla pysyäkseni kasassa. Yritän hengittää syvään sisään ja ulos. Toivon, että Ketipinor alkaa unettaa minua pian, ja vaivun syvään uneen, josta toivottavasti en heräisi.
Ahmiminen alkoi kaksi tuntia sitten: rasvatonta jogurttia, kuivattuja karpaloita, leipää, vaniljajäätelöä ja omenapiirakkaa. Söin ja itkin samaan aikaan. Keskeytin elokuvan katsomisen, koska ahdisti. Ajattelin Salattujen elämien olevan sopivan kevyttä, mutta lopetin senkin. Olisin halunnut oksentaa, mutta porukat olivat kotona.
En halua olla tajuissani, sillä kaiken tämän paskan ajatteleminen ahdistaa niin paljon. Haluan pois ajatuksistani, haluan pois.
Voi sua, toivottavasti lääkkeet tehoaa, ja olosi paranee. Vaikka se ei nyt siltä tuntuisikaan, niin hyvä ettet oksentanut. Siinä menee vaan hampaat ja ruuansulatus paskaksi.
VastaaPoistaPaljon haleja, koita jaksaa! <3
Alan hei lukemaan sun blogias, kirjotat tosi mielenkiintosen olosesti (:!
VastaaPoista