Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi

Isän kanssa kahden hiljaa aamukahvilla
Äiti ei oo täällä itken välitunnilla
Todistukset kouraan, elämä on edessä
Mihin sitten mennään, mitä on nyt tehtävä?

Ehkä jossain huomisessa onkin kirkasta
Kameroilla muisti, tuijotan mun jalkoja
Kun on vielä nuori, kaikkee pitää kokeilla
Elä, opi, koe, et myöhemmin ei kaduta

Mä olen aina paikalla mutta läsnä en
Se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön
Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla

Mikään mitä teen ei ravista mua hereille
Asiat on hyvin, vaikken sitä ansaitse
Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa
Enkä kerro mistään, kun en tahdo loukata

Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi
Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?

Olen kuunnellut tänään toistolla Jenni Vartiaisen Kiittämätöntä. Moni säe kertoo minun tämänhetkisistä tuntemuksista. Minulla on surullinen ja väsynyt olo. Olen väsynyt elämääni ja itseeni. Olen tässä parin viikon ajan syönyt suht normaalin ihmisen tavoin. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä. Mutta kyllä silmä on jo harjaantunut lukemaan painon peilin kautta. Arvioisin 58,7 kg. Järkyttävän suuri lukema.

Tänään yritän taas paastota. Yritykseksi se usein jääkin. Kotona odottaa valtavat kasat ruokaa, ja noudan niitä yksitellen keittiöstä samalla kun katson televisiota. Halveksun tällaista ihmistä, joka on mukamas syömishäiriöinen, muttei silti onnistu laihduttamaan. Epäonnistunut tai jotain sellaista.