Itken surusta. Olen surullinen, koska tämä maailma on niin julma.
Menen tapaamaan ystävääni osastolle. Minua pyydetään odottamaan käytävällä. Kuulen hoitajan puhuvan töykeästi ystävälleni keittiössä. Hän tulee surullisen näköisenä luokseni, sanoo menevänsä vessaan oksentamaan. Olisi pitänyt estää, mutten ehtinyt tajuta mitään. Hoitaja menee vihaisena hakemaan hänet takaisin. Sitten heitä on siinä kaksi - kaksi kuvottavaa rumaa mieshoitajaa vihaisena. "Vierailijan täytyy nyt lähteä." "Mitä ihmettä? Te olette ihan ihme tyyppejä." Säntään ystävän kaulaan, annan hänelle korttini ja halaan itkien. "Nyt mä ymmärrän sua. Miten noi voi oikeasti olla noin ilkeitä?" kuiskaan.
Uhataan hälyttää vartijat. Menen eteiseen pukemaan ulkovaatteitani toisen hoitajan saattelemana. Hän on kylmä, hän ei suostu sanomaan minulle juuri mitään, ei katsomaan silmiin puhutellessaan minua. "Haista paska!" sanon. Hän sanoo minun käyttäytyneen niin asiattomasti, etten ehkä pääsisi sinne enää.
Soitan ystävälle ja menen hänen ikkunalleen rakennuksen toisen puolelle. Ikkuna on 2,5 metrin korkeudessa. Hän saa sitä auki vain pari senttiä. Näen hänen silmänsä ja kasvonsa, puhumme puhelimien kautta. Hänen ilmeensä on murtunut, minä pidätän itkua. Puhumme jonkin aikaa. Sitten nousen seinän reunukselle, otan tukea ikkunan karmista. Saan juuri ja juuri pidettyä ystävän kädestä hetken kiinni.
Ruma hoitajamies tulee ystävän huoneeseen ja käskee minua lähtemään. Olen kuulemma luvattomasti sairaala-alueella ja he soittaisivat poliisit paikalle. Hän on kylmä ja inhottava ihminen. Voiko tuollaista edes kutsua ihmiseksi? Ei todellakaan. Ikkuna suljetaan ja näytän miehelle keskisormea ja vittumaista ilmettä. Ystävä viedään pois ikkunalta ja jään surullisena katsomaan tyhjää ikkunaa. Lähden kävelemään pysäkille raivosta sekaisin.
Pakko ryhdistäytyä syömisissä. Tänään vihersalaattia, kaalisalaattia, pastasalaattia ja hasselpähkinöitä. Kunhan pidän määrän alle peruskulutuksen, niin kaikki on hyvin. Kofeiinitabletteja tuli tänään otettua hieman liikaa, ja päädyin oksentamaan ja tärisemään kahvilan vessaan. Onneksi yksi toinen ystävä oli tukenani. Kiitos sulle, olet aivan ihana ihminen ♥
Oon huomannut ihan saman, että varsinkin nuortenpuolen hoitajat on aivan perseestä. Tuntuu, että ne olisi tahallaan töykeitä vaikka käyttäytyisikin kunnolla vierailulla.. Huoh. Voimia<3
VastaaPoistahei ei, sinä olet. mä haluan tukea sua ihan aina <3
VastaaPoista