Olen koko tämän viikon syönyt jotain 3000 kcal per päivä. En ole syönyt juuri epätervellisiä ruokia, mutta olen syönyt vain liikaa. Yksinkertaisesti liikaa. Ja olen lihonut yli kaksi kiloa. Mä menetin täydellisyyden. Mä menetin itseni ja motivaationi. Mä kadotin kaiken jonkin mustan samettisen peiton alle, ja se peitto on musta kuin pimeys.
Viime viikonlopun sairaalaepisodin jälkeen oli vaikea löytää elämä takaisin. Ne kaksi päivää ovat vieläkin minulle sumun peitossa, kuin unta. Unta, jonka haluan unohtaa. Mua jotenkin inhottaa ajatus, että kaikki, tai siis monet, tietävät siitä. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään. Alan epäillä, onko kaikki sittenkin vain omaa mielikuvitustani.
Ei, ei voi olla. Todisteeni on oikean käteni kämmenselässä oleva pienenpieni arpi, joka syntyi siitä tipasta, joka minulle pistettiin. Se on mun ainoa konkreettinen todiste. Ja kohta sekin katoaa. Sitten en usko enää mitään.
Yksi outo asia mitä itsessäni huomaan on, että kun laihdun ajattelen entistä enemmän poikia, rakkautta, suutelemista ja se sen sellaista. Pidän itseäni kauniimpana ja seksikkäämpänä. Muistan sen illan, kun vaaka näytti tasan 51 kg, miten onnellinen olinkaan. Katselin ja ihastelin alastonta vartaloani peilistä.
Niin, ehkä mä olen vähän kummallinen.
Mutta tärkeintä nyt olisi vain löytää se voima, energia ja motivaatio. Koska mä olen menettänyt sen vähäisen kauneuden mitä mulla oli viikko sitten. Mun pitää päästä hukuttautumaan siihen ihanaan tunteeseen, että musta tulee laiha.
Mä niin tarvitsisin jonkun samanhenkisen ystävän, joka ruoskisi mua eteenpäin, ja silittäisi mun hiuksia kun laihtuisin.
7 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttienvalvonta yli 3 päivää vanhoissa teksteissä.