There are no shining lights

Sadas postaus. Piti tulla kuvapostaus, mutta olen liian läski.

Pitkästä aikaa mulla on tämä tunne. Mä olen surullinen ja mun poskilla vierii kyynevirrat. Tää on kamalaa. En vain lakkaa itkemästä. Sitten mä hengitän pari kertaa raskaasti. Tuijotan seinää ja kattovalaisinta itkuisin silmin. Olen hiljaa ja lakkaan itkemästä. Sisälläni myllää edelleen suru.

Vaaka näytti äsken 54 kg. Se aiheutti tämän. Ei, en mä voi vaakaa syyttää. Minä aiheutin tämän. Olen syönyt tän viikon aikana ihan helvetillisesti. Minä tässä se paskiainen olen.

Musta tuntuu, että mä olen pettänyt kaikki. Itseni, teidät, ja jopa ne läheiset, jotka tietävät tai arvelevat mulla olevan jotain ongelmia syömisen kanssa. Koska kaikki tottakai olettavatm ettö laihduttaja laihtuisi. Laihduinhan minäkin aluksi, mutta nyt olen lihonut. Nyt ne ovat varmaan tyytyväisiä, mutta mä olen entistä surullisempi.

Kaikkein paskin ja ärsyyntynein fiilis mulla tulee silloin, kun olen juuri vetänyt 2000 kcal mättöputken, ja sitten vanhemmat tulevat ja väittävät, etten mä syö tarpeeksi. Mun sisällä räjähtää silloin. Tekisi mieli yrjötä se kaikki moska niiden eteeen ja sanoa että katsokaa miten paljon mä olen tänään jo syönyt!

Huomenna mulla on vaikea koe, johon en ole lukenut. Vituttaa. Ahdistaa. En halua mennä sinne. Jättäisinkö sen uusintaan?

Joku voisi hakata mua päähän. Saada mut heräämään.

Mä tarvitsisin jonkun samanhenkisen ystävän, joka ruoskisi mua eteenpäin, ja silittäisi mun hiuksia kun laihtuisin.

The air is giving me cold shoulder

Olen koko tämän viikon syönyt jotain 3000 kcal per päivä. En ole syönyt juuri epätervellisiä ruokia, mutta olen syönyt vain liikaa. Yksinkertaisesti liikaa. Ja olen lihonut yli kaksi kiloa. Mä menetin täydellisyyden. Mä menetin itseni ja motivaationi. Mä kadotin kaiken jonkin mustan samettisen peiton alle, ja se peitto on musta kuin pimeys.

Viime viikonlopun sairaalaepisodin jälkeen oli vaikea löytää elämä takaisin. Ne kaksi päivää ovat vieläkin minulle sumun peitossa, kuin unta. Unta, jonka haluan unohtaa. Mua jotenkin inhottaa ajatus, että kaikki, tai siis monet, tietävät siitä. Kukaan ei kuitenkaan puhu mitään. Alan epäillä, onko kaikki sittenkin vain omaa mielikuvitustani.

Ei, ei voi olla. Todisteeni on oikean käteni kämmenselässä oleva pienenpieni arpi, joka syntyi siitä tipasta, joka minulle pistettiin. Se on mun ainoa konkreettinen todiste. Ja kohta sekin katoaa. Sitten en usko enää mitään.

Yksi outo asia mitä itsessäni huomaan on, että kun laihdun ajattelen entistä enemmän poikia, rakkautta, suutelemista ja se sen sellaista. Pidän itseäni kauniimpana ja seksikkäämpänä. Muistan sen illan, kun vaaka näytti tasan 51 kg, miten onnellinen olinkaan. Katselin ja ihastelin alastonta vartaloani peilistä.

Niin, ehkä mä olen vähän kummallinen.

Mutta tärkeintä nyt olisi vain löytää se voima, energia ja motivaatio. Koska mä olen menettänyt sen vähäisen kauneuden mitä mulla oli viikko sitten. Mun pitää päästä hukuttautumaan siihen ihanaan tunteeseen, että musta tulee laiha.

Mä niin tarvitsisin jonkun samanhenkisen ystävän, joka ruoskisi mua eteenpäin, ja silittäisi mun hiuksia kun laihtuisin.

Sydäntä puristaa, mä murskaudun, hajoan

Kyyneleet valuu mun pullaisilla poskilla. Riitelin äidin kanssa. Se kattoo mua vittumaisella ilmeellä kylmillä ja jäisillä silmillään ja sanoo: "Kato nyt sua, sä olet mieleltäs häiriintynyt". Mä menetän hermoni sille. Se yrittää tuhota mut kaikilla tavoilla. En ole sokea, näen kyllä että se on hajalla itsekin. Mutta jotenkin se luulee ton auttavan jotain. Että se tulee tunkemaan mun käteen mun lääkkeet ja käskee nielemään, kun en itse muka osaa.

Mä olen vihainen, mä olen surullinen. Ei, mun pitää prosessoida kaikki suru täydeksi vihaksi. Mä alan laihduttamaan nyt. Mä olen lihonut melkein 53 kiloon, ja se on kamalaa. Olen vain syönyt ja syönyt. Mun edessä on kahdet banaaninkuoret ja lautasellinen muroja. Vien kohta murot roskiin takaisin. Mä olin jo alottanut syömään niitä, mutta nyt olen niin vihainen etten aio. Tämä on tavallaan kosto.

Mietin tänään pitkään, mistä löytäisin mun motivaation takaisin. Tunsin itseni tosi väsyneeksi koulussa. Meen varmaan huomenna ostamaan jo kolmannen purkin kofeiineja. Edelliset olen aina heittänyt mäkeen. Haluan lisää kuitenkin.

Aaltojen liikettä keinuvaa merensinistä kuohuvaa

Ehkä elämäni sekavimmat pari päivää. Kofeiinin ja mielialalääkkeiden yliannostus + hiukan alkoholia -> sairaalaan tiputukseen. Tärinää, pelkoa, hikoilua, lihaskramppeja, oksentelua. Olin noin 30 tuntia sairaalassa yhteensä. Onneksi mulla oli lähellä ihmisiä. Multa kyseltiin kauheasti, oli psykiatria yms. Oli pakko vastata rehellisesti.

Hassua yrittää palata normaalielämään. Lisäksi nyt kaikki on entistä huolestuneempia mun syömisestä. Äiti jopa mainitsi mun nimen ja sanan anoreksia samassa lauseessa sairaalassa. Mutta mun pitää nyt vaan olla voimakkaampi ja onnellisempia, ilman että tarvitsee vetää mitään pillereitä tai syödä liikaa. Mä olen nyt ihan tyytyväinen mun painoon, mutta en halua sen nousevan ainuttakaan kiloa. Alle 52, niin olen happy.

Tapahtuiko tämä kaikki vai oliko se vain pahaa unta?

Maa lasinsirpaleiden peitossa, varoen

Hyi vittu. Mä vaan syön. Ja mä lihon. Mulla on helvetisti ihraa joka paikassa, mä pursuan yli. Mä tunnen itseni raskaaksi, isoksi, lihavaksi. Mulla oli aamulla sellanen karsee ahdistustunne, hourailin tai jotain. Mä olin paisunut joka puolelta, mun sormet oli sellaiset autonrenkaan kokoiset. Mä olin niin painava ja raskas. Hikoilin sängyssä ja näin painajaista.

Tänään tarkoitus vielä juoda jotain. Äsken ahdisti, joten vedin kolme kofeiinitabua ja nelinkertaisen annoksen masennuslääkkeitä. Mä haluun saada itteni tärisemään ja hysteerisen iloiseksi.

Ja tänään nään ehkä pojan siellä bileissä.

Hit me please

Löytyykö vapaaehtoista, joka tulis hakkaamaan mut? Syön kuin joku saasta. Jonkun pitäis iskee multa taju kankaalle. Niin että oisin veressä. Ja sitten halata mua. Ja lukittautua mun kanssa pimeään huoneeseen kolmeksi päiväksi. Vesipaastota mun kanssa. Sitten voitais kävellä kaupungilla käsi kädessä. Niinkuin kaksi enkeliä, parhaat ystävykset. Säteillä kauneutta, olla laihoja. Meistä tulisi kaksi kaunista tyttöä, joita muut tytöt kadehtisivat ja joihin pojat rakastuisivat.

Hei se olen minä Lontoon yllä

Sammutan valon katkaisijasta,

levitän käteni ilmaan. Varjosta

kudon itselleni siivet. Viuhusta

lasken liepeet purjeiksi. Elämästä

liidän, haihdun.

Snowy thoughts

Mä olen vitun läski ja lihonut koko tän vitun viikon
Mä olen pelännyt julkisissa koko ajan
Mä vihaan mun terapeuttia
Mä pidän mun yhdestä ystävästä enemmän
Mä ihastuin eilen syvemmin yhteen poikaan
Ja lakkasin olemasta ihastunut yhteen toiseen
Mun pitää laihtua kahden viiko sisällä alle 51 kiloon
Mä toivon koko sydämestäni, että tämä poika ottaisi muhun yhteyttä

It's like hazy days, you know?

Ajattelin aamulla bussissa yhtä poikaa.

Tää on kamalaa. Vedin kofeiineja kolme, ei ollut nälkä. Ahdisti työn määrä. Yritin itkeä koulussa, en onnistunut. Yksi tyttö tuli tunkeilemaan juuri kun halusin olla yksin. Kirjoitin paperille fiiliksiä.

Ahdisti, ettei mulla ole ketään kelle puhua. En halunnut puhua terapianaiselle. En jaksa häntä. Hän on turha. Mulla ei ole luottamuksellista sidettä enää kenenkään kanssa. Mulla ei ole ketään. Ei ketään. Olen yksin.

Mua ahdisti bussissa, mua ahdisti sporassa. Lapset kirkui, ihmiset puhuivat kovaan ääneen, oli ahdasta. Musta tuntuu koko ajan, että kaikki katsoo mua. Vihaisesti. Kaikki tuijottavat mua. Ihan kuin olisin joku etsintäkuulutettu. Ruma ja läski sellainen. Pelkäsin alkavani panikoida.

Kotona aloin syödä. Sämpylä, ruisleipä, savulohipastaa, suklaata, hedelmiä. Vedin överit. Eihän mulla edes ollut nälkä? Eihän mun edes tehnyt mieli? Mikään ei edes vetänyt mua keittiöön. En tuntenut pienintäkään himoa syödä, en millään tasolla. Mä söin, koska mä tunsin mun senhetkisen olotilan niin sekavaksi. Mua ahdisti. Isä katsoi mua huolissaan, yritin vihjata äitille että mua ahdistaa, mutta se vaan laittoi ruokaa. Lopulta sain sanotuksi jotain. Olo helpotti, mutta aloin syödä lisää.

Koulutehtäväpino kasvaa mun silmien edessä, enkä mä tee asialle mitään. Yritin ratkaista matikanlaskuja, osasin niistä tasan nolla. Yritin, mutten osannut. Pettymys. Olen aina ollut hyvä. Peruskoulun päättötodistuksessa on ykkönen ja nolla matematiikan kohdalla.

Mun vatsa on kipeä ja turvonnut isoksi palloksi. Mua hävettää ja inhottaa. Haluaisin ottaa kofeiineja ja tanssia, mutten tiedä jaksaisinko sitten mitään huomenna. Huomisen on pakko onnistua. Huomenna mun pitää näyttää täydelliseltä yhdessä mekossa. Saan syödä vaan jotain kurkkua ja paprikaa. Illalla otan ehkä jotain alkoholipitoista.

Ja mä haluan kokea jonkun romanttisen hetken. Ehkä ensisuudelman. En tiedä. Mä olen aina ollut tosi viaton.

Tuesday morning

Nopeasti vain pari asiaa. Kävin eilen ostamassa kofeiinitabuja. Ne helpottaa. Olen energinen ja iloinen, liikun ihan älyttömästi ihan kotonakin, mulle tulee kaikkia pakkoliikkeitä. Heilun ympäriinsä. Vaikka eilen söinkin aivan liikaa, ne jotenkin kuluivat pois. Paino hilluu jossain alle 51,5 kg. Aamupainoa en saanut, sillä vaa'asta on paristot loppu. Aamiaiseksi paprikaa ja kurkkua.

The feeling when I'm not even able to cry

Mä on sekaisin, mun sisällä myllää tuska. Ja kasa ruokaa. Mun sanat eivät riitä kuvaamaan tätä. Olen ahtanut itseni täyteen moskaa. Ensin söin kaikkea normaalia, ajattelin syödä kulutuksen verran koska pitäisi jaksaa tehdä tänään paljon koulutehtäviä. Sitten se riistäytyi käsistä.

En pysty laskemaan kalorimääriä, en millään tahdo nähdä sitä kamalaa nelinumeroista ja jollain muulla kuin 1:llä tai 2:lla alkavaa lukua. Mannapuuroa, kiivejä, linssikeittoa, leipää, tofua, leivonnaisia, lähes levy suklaata. Määriä en edes kehtaa kertoa.

Mulla on niin hirveä olo. Tunnen itseni niin täydelliseksi paskiaiseksi, lihavaksi ihrakasaksi. Mun piti keskiviikkoon mennessä painaa enintään 51,5 kg, että näyttäisin hyvältä yhdessä mekossa. Paino laski parin edellisen päivän aikana kunnolla alle 52 kilogramman, mutta nyt se on kohonnut taas ja on 52,2 kg.

Mä haluan oksentaa tän moskan musta pois, mutten osaa. Tän kamalan olon takia mä en pysty tekemään tänään enää mitään. Mun oli tarkoitus vaan saada vähän energiaa läksyjen tekemiseen, mutta liika energia tavallaan vei multa halun tehdä mitään. Yritin itkeä, mutten pysty. Mun vatsa on iso kumpu, joka kohoilee mun hengityksen tahtiin samalla kun kirjoitan. Vittu mä haluan puhkoa jonkun reiän ja kaivaa ne vitun moskat ulos sieltä. Anteeksi, olen kuvottava.

En tiedä mitään muuta, kuin että tämä päivä on helvetillisen pilalla. Huomenna mun pitää kostaa tämä itselleni. Pitää pystyä kääntämään tämä ahditus ja viha itseä kohtaan sellaiseksi voimaksi, jolla selviän huomisen minimikulutuksella. Voisin ruokiksella käydä ostamassa uuden kofeiinipurkin. Vaikka viime kerralla sainkin sen paniikkikohtauksen, aion nyt olla parempi.

Vihaan anelemista, mutta haluan sanoa, että nyt on juuri sellainen hetki kun tarvitsisin ihan helvetin paljon kannustusta teiltä.

You

Te lukijat. Teitä on peräti kaksitoista. En tiedä mistä olette tulleet, miksi olette päättäneet lukea blogiani. Minua kiinnostaisi tietää.

Kiitos teille.

Toinen tärkeä asia on se, että lähitulevaisuudessa häämöttää sadas postaus. Haluaisitteko jonkin spesiaalipostauksen? Millaisen? Olkaa ihania, ja ehdottakaa jotain. Voin myös tehdä kyselyn aiheesta.

Days, long days

Pikakatsausta siihen, miten lähipäivät ovat menneet. Paino on pyörinyt siinä 52,1-52,9 kg paikkeilla, mikä oikeastaan pettymys, sillä olen mennyt niin vähillä kalorimäärillä.

Tiistai:
350 kcal
- en muista mistä ruoasta koostui

Keskiviikko:
450 kcal
- kirjolohikiusasus 360 kcal (hyi, miksi joku oli ostanut sitä jossa on enemmän kaloreita!)
- muita en muista, jotain vihanneksia

Tänään:
aamupaino 52,5 kg
360 kcal
- peruna 80 kcal
- 300 g kurkkua 30 kcal
- kaksi banaania 250 kcal (fail, en muistanut että banaani on noin törkyistä)

Ottaen huomioon alhaiset kalorimäärät, olen todella pettynyt, ettei paino ole pudonnut. Vatsakin on ollut eilen ja tänään kuvottavan turvoksissa. Tein koko viimeviikon lihaskuntoja päivittäin, ja nyt ne ovat unohtuneet, että sekin voi vaikuttaa. Tänään varmasti jatkan taas niitä.

lisäys klo 22:35 / Tein puolentunnin hölkkälenkin ja lihaskunnot. Olen jossain määrin tyytyväinen.

Paper heart swinging

Outo eilinen
Mä tulvin voimaa ja energiaa
Istuin huoneessa, puhuin sille naiselle,
olin rehellinen, että mä olen onnellinen
Mieleni on muka sairas
Hän tahtoo paljastaa minut vanhemmilleni
Hän on viholliseni
Päätin valehdella,
annoin tyhjiä lupauksia
Rapussa mä hymyilin ja nauroin
Saatanan paska, vielä mä näytän

Tänään väsynyt,
en tiedä missä vika
Kuiskaan naiselle syöneeni aamulla
Lupaan syödä koulussa
Mutten syö, ne molemmat olivat valheita
Mä olen valinnut reitin,
jossa en ole rehellinen kenellekään,
mutta täällä puhun totuudesta
Kai se on hyvä
Toivoisin vain ystävää,
joka olisi kuin minä

In a pair of dusty shoes

Anteeksi, etten ole kirjoittanut mitään. Mulla menee liian hyvin. Luin koko viikonlopun uusintakokeeseen, tein läksyjä, nauroin ja iloitsin, enkä syönyt liikaa. Mulla on voimia vaikka muille jakaa, tunnen itseni niin energiseksi ja voimakkaaksi.

Aamupaino 52,5 kg. Hurraahuutoja.

Pistin tänään kauniin asun päälle vihdoin. Sukkahousut ja hyvin vartalonmyötäinen mekko. Mä tunsin itseni hoikaksi, se oli ihanaa. Valitettavasti nyt mulla on kyllä aika kylmä.

Mietin, että onkohan mun isä alkanut huomata jotain. Eilenkin se ihan pyytämättä laittoi mulle iltapalaksi kaksi voileipää, jotka mun oli tietenkin pakko syödä, koska se katsoi vieressä. Mä koen huijaavani sitä, valehtelevani sille. Mutta niinhän mä teenkin. Tänäänkin keräsin aamiaiset muovipussiin ja heitin piharoskikseen. Sen tekemää puuroa, hyvää leipää ja yrttitofua, jota se osti mulle. Musta tuntui niin pahalta heittää ruokaa roskiin turhaan.

Olisi niin helppoa vaan asua yksin, niin ei tarvitsisi edes ostaa sitä ruokaa, jolloin mitään ei tarvitsisi heittää pois. Kävisihän se halvemmaksi kukkarollekin. Osittain kyllä jo teen sitä. Saan nimittäin välipalarahaa vanhemmilta ja kerron aina ostaneeni jotain välipalaa, mutten kuitenkaan osta mitään koskaan. Ja säästän rahaa kivempiin asioihin esim. vaatteisiin.

Bright sunlight makes the snow glow and I sigh

Kurkku on mun uusi lempiruoka. Niin vähän kaloreita suuressakin annoksessa. Yksi kokonainen kurkku painaa joku 400 grammaa, ja siinä on vain 40 kcal. Mitä helvettiä? Puolikas kurkku on täydellinen aamiainen, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Onhan siinä tietysti suurin osa vettä, mutta whatever. Se silti tuntuu ruoalta, täyttävältä.

Mulla on kylmä ja tylsää. Pitäisi tehdä tekemättömiä koulutöitä ja lukea uusintakokeeseen. Pitäisi olla ahkera ja hyvä, niin että vanhemmat voisivat hymyillä ja isä antaisi vitosen setelin onnistuneesta kokeesta. Mutta koe ei tule onnistumaan.

Kauhea nälkä, mutta mun ei tee mieli ruokaa. Mä haluaisin käpertyä peiton alle ja katsoa lempisarjaani tv:stä, mutta kun se on tauolla. Mä en oikein tiedä mitä tekisin. Kukaan muu ei ole kotona, olen yksin. Ulkona on lumista ja aurinkoista. Haukottelen. Pitäis ottaa lääkkeet. Aamupaino 53,5 kg.

I sigh.

The clouds are as blue as I am

Eilinen kalorisaldo joku 350 kcal + harrastin liikuntaa. Tänään meni iltaan asti hyvin, olin syönyt 350 kcal edestä, mutta sitten isä tunki eteeni kaksi ruisleipää, joiden päällä oli margariinia ja yrttitofua. Hitto, siitä tuli varmaan 300 kcal. Tein lihaksia; 70 vatsaa, 100 peffaa, 20 jalannostoa per jalka, 20 punnerrusta. Vois vielä tehä selät ja suihkun jälkeen venytellä. Paino äsken 53,9 kg. Miksen ole laihtunut? Näytän yhtä läskiltä kuin 58-kiloisenakin.

Olen luuseri koulussa. Mulla on matikan rästitehtäviä kymmenen ja läksyjä huomiseksi kymmenen. En jaksa tehdä. Maanantaina uusintakoe biologiasta. En jaksa lukea. Kaksi äidinkielen kirjoitelmaa tekemättä. En jaksa tehdä.

Mitä vittua mä sitten jaksan? Jaksan olla syömättä yli 400 kcal, jaksan liikkua ja nauraa, jaksan istua oppitunneilla, jaksan käydä terapiassa (paitsi, että menetän siellä aina motivaationi ja päädyn ahmimaan, mutta sitten se motivaatio on vaan pakko löytää takas). Mutta en jaksa tehdä koulun eteen mitään kotona.

En sais olla enää koneella, mun pitäis jo olla tulossa suihkusta ja menossa nukkumaan. Nyt just kukaan ei huomaa.

Haluun mun pään sekaisin. Haluan suudella yhtä poikaa, joka tuskin tuntee mua. Ja se on mun kaverin ex.

A perfect hearts length away

Tää päivä alkoi hyvin. Tästä lauseesta voitte varmaan arvatakin, että tää päivä ei pääty hyvin. Aamupaino 53,7 kg. Ihan jees, mutta eilisen perusteella olisin toivonut jotain parempaa. Syönnit ennen failaamista: 2 dl kaurapuuroa ~100 kcal ja neljä ruisleipää ilman voita 250 kcal.

Neljän aikoihin se alkoi. Suklaakonvehti suuhun (50 kcal). Pureskelin, maistelin, nielaisin. Puolen tunnin kuluttua 1 dl maustamatonta ja rasvatonta jogurttia (40 kcal). Sitten taatelikakkua (~350 kcal). Ähky olo jo siinä vaiheessa. Luin sanomalehteä ja hain lisää ruokaa. Hedelmäkuivakakkua (~300 kcal). Miksi tämä ei jo riittänyt? Kaksi riviä Fazerin sinistä (300 kcal).

Total siis 1500 kcal. En voisi olla enemmän pettynyt itseeni. Varsinkaan, kun se vei ainoastaa nälän pois. Se ei vienyt mun heikkoa oloa pois. Ja se toi mukanaan vain läskin olon ja morkkiksen. Juuri ja juuri jaksoin raahata itseni ulos kävelylle. Olin vähän alle tunnin, ensin hidasta kävelyä, sitten ripeämpää loppumatka.

Kotona en jaksanut ottaa ulkovaatteita pois. Makasin vain lattiallani. Nyt olen taas sisävaatteissani. Tunnen turvonneen vatsan, josta haluan eroon.

lisäys klo 22:03 // Ahmin lisää. Total ylittänyt reippaasti nyt 2000 kcal. Olen läskipaska.

Today

Aamupaino 54,3 kg. Aamiaiseksi lusikallinen kaurapuuroa, välipalaksi omena, päivälliseksi lusikallinen juustoperunavuokaa sekä n. 60 g leipäjuustoa ja iltapalaksi n. 3 dl kaurapuuroa. Meinasin illalla sortua suklaakonvehteihin, mutta pysyin vahvana ja otin tota puuroa. Parempi se, ei niin hirvittävästi kaloreita. Enempää en aio tänään syödä, joten total ehkä 350 kcal?

Ennen suihkua vedän samat liikkeet kuin eilenkin, eli 50 vatsaa, 20 punnerrusta, 20 jalannostoa per jalka sekä 100 peffannostoa. Lisäksi venyttelyä, ja jos tanssittaa niin sitten joten muuveja.

Olen muuten huomannut suureksi ongelmaksi sen, kuinka esittää vanhemmille syövänsä tms. ilman että oikeasti syö? Itse teen usein niin, että annan vanhempien luulla ottavani ruokaa lautaselle paljon, mutta otankin ihan pikkiriikkisen annoksen. Kauhon joko ruoka-astiaa niin, että siitä näyttäisi lähteneen paljon pois, tai heitän jonkin verran kompostiin muiden jätteiden alle. Kuljetan sitten annokseni nopeasti huoneeseeni, niin ettei kukaan nää lautasen sisältöä, ja sitten sotken lautasen ja syön ne vähät mitä siinä on. Mutta onko teillä esim. jotain piilokomposteja huoneessanne? Vai olisiko muita vinkkejä antaa?

Koulu ahdistaa. Se alkaa torstaina, mulla on kaksi äidinkielenkirjoitelmaa tekemättä ja matikassa olen jäljessä, pitäisi puurtaa läjä laskuja. En jaksa. Jaksan mennä sinne kouluun ja istua siellä, mutten jaksa kotona nähdä mitään vaivaa koulun eteen. Ei vain ole voimia tai halua. Koulun alkamisessa odotan ainoastaan kuvistunteja, koska mulla on kuviksen ykköskurssi tässä jaksossa. Se on ihanaa, luovaa, rauhoittavaa.

Loppuun paljastus, että saan lautasten sotkemisesta paljon kiksejä ja tunnen silloin itseni jotenkin tosi voimakkaaksi. Ja on niin hauskaa kusettaa vanhempiaan, että muka olen syönyt.

Jotain mun piti vielä kirjoittaa, mutta unohdin. Anteeksi.

Despair

Sinä,
joka tätä luet,
tarkkaan kuuntele.
Apusi, neuvosi,
ohjenuorasi,
palan voimaasi tarvitsen.
Polvistun, rukoilen.

Olen tuhon oma. Olen tuhonnut ruumistani jo neljä päivää ahtamalla itseeni kaikkea moskaa, mitä pöydiltämme ja jääkaapistamme löytyy. Olen luultavasti lihonut takaisin lähtömittoihini, enkä voi sanoin kuvata tätä pettymystä.

Olen menettänyt jotain. Olen menettänyt voimani. Ja tarvitsen apuasi, sinun apuasi. Auta minua. Kuinka pääsen pois tästä tuhon kierteestä?

Where did I lost all my self-discipline, I'm such a big loser

En kestä tätä.
Herään kaksikymmentä vaille kolme.
Syön joulutortun,
palan kuivakakkua,
kymmenen palaa patonkia,
läjän pistaasipähkinöitä,
kaksi palaa taatelikakkua,
suklaakonvehdin,
vihreän kuulan.

Olen ällöttävä saasta,
epäonnistuja,
tuhon oma,
inhottava,
läski,
pulla.
Olen kuvottava.