Taas itken. On ollut samanlainen päivä kuin kaikki muutkin: herään myöhään, en mene kouluun, syön ja katson televisiota. Tänään en edes muistanut mennä tapaamaan psykoterapeuttiani. Katsoin eilisen Dieetit vaihtoon! -jakson ja olin aivan varma näyttäväni yhtä lihavalta kuin se ylipainoinen poika ja kadehdin sen alipainoisen tytön kroppaa.
En uskalla mennä vaa'alle. Viime kerrasta on jo kolme viikkoa. En ole ikinä enne painanut yli 60, mutta nyt pelkään sen rajan ylittyneen. Pelkään ihan hirveästi.
Kun viettää aikaa yksin ajatustensa kanssa, ehtii ajatella kaikkea ja liikaa. Minun ajatuksen pyörivät synkkyydessä. En muista, milloin olisin ajatellut jotakin ihanaa. Milloin olen viimeksi kuunnellut musiikkia, inspiroitunut tästä kaupungista ja sen ihmisistä, ja piirrellyt vaateluonnoksia? Milloin olen viimeksi ollut pakahtua onnelliseen ihastuksen tunteeseen rinnassani, sitä poikaa ajatellen? Milloin viimeksi hymyilin ihan itsekseni?
Äsken ajattelin kuolemaa – kuinka tyypillistä minulle. Elättelin mielikuvia, etten enää vastaisi yhteenkään tekstiviestiin tai puheluun enkä menisi kouluun. Jatkaisin vain tätä onnettoman kalpeaa ja ankeaa elämää kotona yöpuvussa. Sunnuntaina alkaisi yksi kaveri ihmetellä, maanantaina toinen, perjantaina kolmas. 18-vuotissyntymäpäiväni on pian, mutta epäilen, olenko enää silloin täällä. Hän kuoli ennen kuin ehti täyttää 18 vuotta.
Blogi on ainoa paikkani.
Voimia sulle toooosi paljon <3 Huominen voi olla jo paljon parempi. Uskotaan, että elämillämme ON tarkoitus. Yritetään itse luoda sille merkityksiä.. Olen itsekin ollut ikäisenäsi syvissä vesissä, samankaltaisissa mietteissä ja tämänkin hetkisistä vastoinkäymisistä huolimatta ajattelen kiitollisena sitä, että olen selvinnyt. Toivon todella, että sinäkin voit vielä jonain päivänä ajatella niin.
VastaaPoistaKiitos. Ehkä vielä joskus olen elossa ja voin hyvin. Ehkä.
VastaaPoistaVoimia ! <3 Koita jaksaa kulkea elämässä eteenpäin, vaikka se ei aina ole niin helppoa :)
VastaaPoista