Päätäni särkee, olen väsynyt ja henkisesti uuvuksissa tiedosta, että minun pitäisi tehdä kiireesti kaksi kolme koulutyötä ja lukea kokeisiin. Mitään en vain jaksa tehdä.
Vietin neljä päivää ja kolme yötä ystävän luona. Olin onnellinen: nukuin hyvin, söin normaalin ihmisen tavoin, nauroin, vitsailin, opiskelin koulujuttuja, ulkoilin, hymyilin. Kun palasin sunnuntaina kotiin, ahdistus saapui samalla ovenavauksella. Aloin tyhjentää jääkaappia joka välissä kun vain saatoin. Suihkussa yritin oksentaa, onnistuen saamaan vain hieman ulos.
Tänä aamuna en jaksanut lähteä kouluun, joten jäin jatkamaan syömistä. Lueskelin lehtiä, olin tietokoneella, katsoin elokuvaa, ja koko ajan minulla piti olla syötävää. Koko ajan piti työntää jotain paskaa suuhun, koko ajan, automaattisesti. Ahmimiseni koostuu pääasiassa hedelmistä, voidelluista leivistä, muroista, suklaalevyjen jämistä ja vanhempieni laittamasta ruoasta. Sellaista on se moska, jota mätän.
Laihdutuskalenterissa kiljuu tyhjyyttään lähipäivien rivit. Kaverin luona en pystynyt laskemaan kaloreita tai punnitsemaan itseäni. On minulla jonkinlaiset listat siitä, mitä olen syönyt niinä päivinä, mutten luota niiden olevan täydelliset. Kuitenkin jotakin jäisi uupumaan, jolloin summa tulisi liian pieneksi. Parempi siis vain jättää, tyhjä kohta, ehkä kohdat voisi täyttää sanalla ääretön. Kcal: ääretön. Aamupaino: ääretön.
On vain niin turta olo. Se estää minua toimimasta ja tekemästä koulutöitäni. Tiedän kyllä, että ehtisin vielä saada ne valmiiksi, pystyisin siihen, ehkä jopa osaisin. Eikä lainkaan auta, ettei äiti usko minuun, tai että minusta tulisi vielä jonakin päivänä ylioppilas.
Ainiin. Seronil vaihdetaan Cipralexiin. Osaisiko joku kertoa minulle tuosta uudesta lääkkeestä?
