Kiitos ihanista kommenteista edelliseen kirjoitukseen ♥
Yhdeksän aikoihin söin aamupalaa. Yritin kovasti nukkua, mutten pystynyt. Selkä- ja jalkasäryt olivat niin kovia. Myöhemmin juttelin lääkärin ja psykiatrin kanssa. Kahdentoista aikoihin minut lähetettiin psykiatriseen päivystykseen, jossa hoitajan kanssa juttelun jälkeen odottelin yli tunnin. Oloni oli tuskallisen uupunut, särkevä ja heikko, ja nukuin puolisen tuntia sohvalla.
Luulin pääseväni oikeaan hoitoon heti, koska olin todella huonossa kunnossa (ja olen edelleen). Lääkäri kuitenkin järjesti minulle avo-osastopaikan vasta huomisaamuksi ja päätti lähettää minut yöksi kotiin.
Seurasi painajaismaiset hetket, kun ahdistuin, että joutuisin itsekseni kulkemaan julkisilla kotiin niin huonossa jamassa. Pakenin vessaan, jossa ensin itkin vessanpöntön päällä, jonka jälkeen valuin lattialle itkemään ja hakkaamaan päätäni. Sitten pakenin nurkkaan istumaan, tukin korvani sormillani ja suljin silmäni. Oloni oli epätodellinen. Joku avasi vessan lukon ulkoapäin ja sanoi jotain, mitä en tietenkään kuullut.
Käytävältä kuului kamalasti meteliä ja jostain syystä kuvittelin kaikennäköistä, kuten että ihmisiä oli kutsuttu paikalle juhlimaan. Ahdistuin metelistä entistä enemmän. Kun meteli hiljeni, sammutin äkkiä valot ja valuin taas lattialle sykkyrään ja tuijottamaan seinää.
En tiedä kauan tässä episodissa kesti. Jumitin lattialla seinää tuijottaen siihen asti, että yhtäkkiä äitini saapui paikalle ja tuli istumaan viereeni. Lopulta lähdimme yhdessä autolle ja kotiin.
Autossa äiti kyseli kauheasti eilisestä. Mitä olin ottanut, miksi olin ottanut ja plää plää. Kysymykset ahdistivat, enkä olisi halunnut sanoa mitään, mutta loppujen lopuksi kerroin jotakin, kuten mitä olin ottanut, mutta määriä en kertonut.
Nyt olen kotona. Huomenna on aamulla lähtö osastolle. Suunnitelmissa on kuulemma kahden viikon hoitojakso. Kahden viikon? Niinkuin mä sen jälkeen olisin jo kotiuttamiskunnossa. Ehei, mä olen huonommassa jamassa kuin koskaan.
7 vuotta sitten
Mitähän helvettiä oikeesti.. ei ne voinu päästää sua ei ne voinut :( Kerrothan rehellisesti siellä avolla hoitajille mitä kaikkea ajattelet. Kerro ihan kaikki.. sun paikka ois kyllä suljetulla nyt. Eikä mikään kaks viikkoa.. tajuaako että se on lyhyt aika jos on monia vuosia ollu sairas. Äh kunpa voisin olla siellä halaamassa sua. Oon hirveän huolissaan. Sun pitää pärjätä, sä pärjäät, oot niin vahva kun soitit sen lanssin, koita jaksaa vaatia kunnon apua. Hali♥
VastaaPoistavoi kuinka toivonkaan, että osaisin sanoa jotain. tietenkään silloin en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi kun pitäisi. voimia ♥
VastaaPoistavoi apua, miten ne ei nää sun hätää?! tsemppiä <3
VastaaPoista