En ole kirjoittanut 12 päivään. Ohhoh. Mitä olen sillä välillä tehnyt? Olin surullinen katsellessani onnellisten abien kuvia Facebookista. Siellä minunkin olisi pitänyt olla, jos asiat olisivat menneet toisin. Elämäni luisui väärille raiteille joskus kauan sitten, ja nyt olen jo satojen kilometrien päässä polusta, jolla haluaisin olla. Polulla, jolla onnelliset ihmiset juoksevat ja tanssivat kohti onnellista elämää.
Näin kaukana asuvaa ystävääni ja sen päivän minulla oli pitkästä aikaa hyvä olla. Seuraavat kaksi päivää olin taas masentunut, kunnes lähdin kaverin kanssa istumaan iltaa baariin. Oli hyvä ilta, vaikka seuraavan päivän krapula oli kamala.Parin päivän kuluttua peruin terapia-ajan, koska ahdistuin pikku riidasta isän kanssa. Pelkään terapeutin olevan todella ärsyytynyt minuun, kun perun aikoja viime tingassa, eikä hän henno pistää minua maksamaan käyttämättömiä tunteja. Tunti pitäisi nimittäin perua viimeistään edellisenä päivänä, muuten pitäisi maksaa puolet tunnin hinnasta. Tuhansista käyttämättömistä tunneistani olen joutunut maksamaan vain yhden. Inhottaa, että olen tällainen.
Viime viikolla oli sitten se kauan pelätty aika syömishäiriöpoliklinikalle. Tupakointia olen rajoittanut lähinnä vain juomisiltoihin, mutta nyt tarvitsin parit rohkaisusavut. Minua pelotti, että minua katsottaisiin ihan kieroon ihmettellen, mitä näin läski siellä tekee. Piti vetää pari kertaa syvään henkeä, että uskalsin astua ovesta sisään. Heti alkuun toimistotätikin oli kuitenkin todella ystävällinen. Odotustilassa en voinut olla salaa vilkaisematta muita paikalla olevia potilaita. He kaikki olivat hoikempia, sellaisia kuin minä haluan olla.
Hoitaja, jolle minulla oli aika, oli todella mukava. Oli helpottavaa, että vihdoin jollakin oli oikeasti ammattitaitoa, tietoa ja kokemusta ymmärtää ongelmaani. Sain kerrottua kaiken oleellisen, myös sen, että olin edelleen ristiriitaisin mielin avun hakemisesta syömisongelmiini. Lähdin poliklinikalta erittäin hyvillä mielin.
Nyt olen taas koomaillut viimeiset neljä päivää. Pidän hoitajan pyynnöstä ruokapäiväkirjaa viikon ajan. Katson jälleen Sinkkuelämää-jaksoja, vaikka pari viikkoa sitten sain juuri katsottua kaikki kaudet loppuun. Päiväni koostuvat unesta, ruoasta ja televisiosta. Kuinka masentavaa elämää elänkään? Oikeasti.
klo 23.30 / Ahdistus iskee. Olisi pitänyt jo käydä suihkussa ja olla ottanut illan Ketipinorit, mutta istun edelleen tässä ja kuuntelen surullista musiikkia. Huomenna on pakko jaksaa mennä terapiaan, vaikka tuntuu, etten jaksa puhua kellekään yhtään mitään.
Mä meen ite muutaman viikon päästä psykiatrille ja mua pelottaa ihan hirveesti:( eilen itkin vaan koko päivän ja kaikki yritti kysyä mikä on. Hyvä että haet apua! Me selvitään tästä<3
VastaaPoistaHyvä että uskalsit kuitenkin mennä sinne syömishäiriöpoliklinikalle, varmasti hyvä alku ja askel oikeaan suuntaan :)
VastaaPoistaJa voi olla että siitä terapiastakin olisi hyötyä nimenomaan silloin kun ahdistus painaa päälle.
Tsemppiä ja paaaljon haleja :)