Nyt voin taas hyvillä mielillä kirjoittaa. Mä hymyilen taas. Mä olen pystynyt vetämään eilisen 500 kilokalorilla, tänään pystyn ihan samaan, ellen parempaankin. Mä en tunne mitään moskaa mun sisällä, mä en edes huomaa nälkää. Mä olen energinen ja pirteä, vaikka koulujuttuja en oikeastaan jaksaisikaan (eilen ja tänään tein kokeet niihin lähestulkoon lukematta). Mä tunnen nälän, jos ajattelen sitä, mutta unohdan sen nopeasti.
Mua jotenkin hymyilyttää koko ajan, mä tulen tästä niin onnelliseksi. Musta tulee laiha ja täydellinen. Aina kun mulla on vähän kylmä, alan jumppaamaan, niin tulee lämmin. Enimmäkseen teen vatsoja ja punnerruksia. Aamuisin olen kuunnellut super energistä ja inspiroivaa musiikkia. Inspiroiva musa on tässä itseasiassa myös thinspiroivaa, sillä kuuntelen Skinsin ensimmäisen tuotantokauden soundtrackin biisejä ja siinä ekalla tuotantokaudella oli se aivan rakastettavan ihana ja laiha Cassie, joka sairasti anoreksiaa. Cassien jaksossa kuului Ah Uh Mi Hed -niminen biisi, joka on musta ihan sairaan ihana. Mutta joka tapauksessa saan musan kuuntelemisesta kauheasti energiaa ja alan tanssahdella.
Kohta menen taas psykoterapiatunnille. Se on niin turhaa. Vois antaa mun olla. Ja tällä viikolla joku vitun lääkärikin vielä, liittyen siihen mun viikontakaiseen sairaalaepisodiin. Turha juttu, vois antaa senkin olla. Mä varmaan valehtelen mun syömisistä, tai siis kyllä, aion valehdella.
Hitto, mä rukoilen että yksi poika ottaisi muhun jotenkin yhteyttä. Pyytäis vaikka kahville tai leffaan. Mä haluaisin tutustua siihen.
8 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttienvalvonta yli 3 päivää vanhoissa teksteissä.