Tämän päivän piti mennä hyvin. Söin aamiaiseksi jogurttirahkan ja join kahvin. Lähdin syömishäiriöpoliklinikalle. Hoitaja oli huolestunut, koska olin laihtunut neljä kiloa. Kerroin rehellisesti laihdutussuunnitelmistani. Sanoin myös, että alkaa tuntua typerältä käydä koko paikassa, kun minulla ei ole mitään motivaatiota "parantua", sillä pelkään yli kaiken "parantumisen" tuomaa lihavuutta ja masennusta.
Koko käynnin ajan ruoan kuvat vilisivät mielessä ja himo ruokaan kasvoi, vaikka nälkää ei tuntunutkaan. Ahdisti, että keskusteleminen sai ruokaa hylkivän kuoreni heikkenemään ja alkoi valtavasti tehdä mieli syödä. Kotona söin sitten kolmen aikaan banaanin ja 100g raejuustoa. Sitten vedin valmiskirjolohikiusauksen. Alkoi äklöttämään, mutta ajattelin, etten sitten söisi enää mitään tänää.
Olin aikaisemmin sopinut lähteväni kaverin kanssa tänään pikku illanistujaisiin ja juomaan muutaman. Lisäksi minun pitäisi nyt ja illalla ennen lähtöä viedä koira ulos.
Fail. Alkoi ahdistaa ja söin toissapäiväistä puolukkapiirakkaa ison palan sormin suoraan rasiasta. Soitin kaverille, ja ilmoitin olevani liian väsynyt lähteäkseni illalla mihinkään. Hän kysyi, miten voin, ja vastasin että hyvin. Puhelun jälkeen itkin lattiallani. Vein koiran takapihalle lyhyesti ja lupaan sille, että se pääsee illalla pitkälle lenkille.
Olen niin epäonnistunut ja lihava. Ahmin tänään varmaan vielä lisääkin.
Rakas ei pala piirakkaa ole ahmimista, sun kroppa vaan haluaa saada ravintoa ku oot sitä näännyttäny. :( Antaisit ihmisten auttaa♥
VastaaPoista