Monta kertaa sitä on luullut olevansa pohjalla, mutta aina vain löytyy syvempiä ja pimeämpiä onkaloita, joihin pudota. Minua ällöttää, inhottaa, suututtaa, ahdistaa ja itkettää kirjoittaa tämä tähän: painoin äsken punnitessani 63,9kg. Enemmän kuin ikinä ennen. 2,4kg enemmän kuin reilu viikko sitten käydessäni vaa'alla viimeksi. Olen sekaisin surusta ja ahdistuksesta.
Olen niin yksin. Olen niin vitun yksin. Terapiaa on enää kerran viikossa, enkä jaksa yrittää hakea toiseen tuntiin tukea sosiaalitoimesta, en vain jaksa. Koska menetin toisen terapiatunnin viikosta, suhde terapeuttiin muuttui heti. En enää pysty puhumaan. Nyt aikojen välillä saattaa olla puolitoista viikkoa, mikä tuntuu vuodelta, enkä enää saa edes kerrottua asioitani. Yksi tärkeimmistä ja tukevimmista ihmissuhteistani (siksi kai sitä terapiasuhdettakin voi kutsua) hajosi käsiin.
Olen rikki, yksin, epätoivoinen, ahdistunut, surullinen, masentunut, vihainen itselleni.
En syö nykyisin lääkkeitäkään, koska en jaksa. Eivätkä vanhemmat tiedä tilanteestani yhtään mitään. Luulevat varmaan minun edelleen popsivan pillereitä. Mutta kai nyt pitäisi tajuta, kun en ole kuukausiin pyytänyt rahaa lääkkeitä varten? Ketipinor-annos nostettiin 200mg:aan, mutten ole noutanut uutta reseptiä. Enkä varmaan tule noutamaankaan, en jaksa.
Olen ollut kolme päivää sisällä yöpuvussa, tietäen kavereiden viettävän kesää onnellisina, vastaten välillä puhelimeen esittäen hyväntuulista ja onnellista.
Mitään ei enää ole. Olen kuollut.
Tein uuden blogin :)
VastaaPoistasickgame.blogspot.com
(Oli pakko poistaa edellinen, enkä edes viitsi mainita mikä blogi, ettei löydetä...)
tsemppiä abbey, kyllä asiat vielä parantuvat ♥
VastaaPoistaVoi ei :( Voimia! ♥
VastaaPoistaSurullista lukee tällästä tekstiä. Tiedän niin tasan tarkkaan miltä tuntuu kököttää sisällä kotona kun muut nauttii elämästään kuin viimeistä päivää. Välillä pitää vaan pakottaa ittensä johonkin, muistaa se fiilis joka tulee kun on tehnyt jottain. Ei oo helppoa.
VastaaPoistaIkävä toi terapiajuttu.. tarttisit kyl enemmän tukea ja tiedän mitä tarkotat miten puhuminen vaikeutuu ku käy vähemmän.. kunpa jaksaisit hakea sitä toista tuntia, se ois tosi tärkeetä nyt.
Ihan hirveesti voimia ♥
voi sinua.
VastaaPoistatoivoisin että jaksaisit syödä lääkkeesi (pystyisit ehkä hymyilemään auringollekin ja kävelemään eteenpäin)
hurjasti kaikkea hyvää.
älä unohda elää