Tuntuu, etten osaa kuvata tätä masentunutta oloa. Siihen liittyy tyhjyyden tunnetta, surua, uupumusta, tylsistyneisyyttä ja läskiperseilyä. Minulla on paha olla omissa nahoissa, omassa kehossani, tässä huoneessa, tässä talossa.
I don't have to exist outside this place. En elä, en ole enää tässä maailmassa, tuolla. Elämäni (ja kuollut sieluni) on tässä huoneessa 24/7.
Huoh, mä vihasin Zyprexaa yli kaiken. Onneksi ei enää tarvitse. Paljon kannustusta sulle hei, toivottavasti pääset eteenpäin ja hyvään suuntaan (:
VastaaPoista