Päivät kuluvat tuskallisen hitaasti. Kävelen taas ahdistuksen ja masennuksen sumussa. Vanhemmat ilmaisevat jatkuvasti pettymystään minuun. "Sä vain valehtelet", sanoi äiti yksi päivä, vailla perusteluita. "Milloin muutat pois?", hän kysyi eilen. Vastasin: "En tiedä. Haluatko, että muutan?" Vastaus kuului: "Kyllä." Minä, hetken hiljaisuuden jälkeen: "Miksi sä pelaat tota ihme peliä, jolla yrität tuhota mua?"
Kahdeksana iltana jaksoin käydä lenkillä, sitten uuvuin taas. Kolmena peräkkäisenä päivänä näin kavereita, ja sunnuntaina toivoin voivani perua tapaamisen, mutten pystynyt pettämään lupaustani kaverille. Hänen kanssaan ollessani sain yhdessä vaiheessa mukavan kommentin: hän taputti vatsaani ja sanoi naurahtaen: "Ootko raskaana?" Kiitos paljon. Esitin koko päivän, että minulla on tosi hauskaa, vaikka halusin vain koko ajan kotiin.
Tuli mieleen kommentit, joita eräs peruskoulun aikainen ex- paras kaverini sanoi minusta: "Sulla on yhtä iso peppu kuin J.Lo:lla." (ivallisella äänensävyllä) "Se kampaus sai sun pääsi näyttämään entistä isommalta." Nykyään mietin, miksi siedin häntä ystävänäni niin pitkään. Tämä ns. paras ystäväni rikkoi minua sisältä, manipuloi minua, tuhosi minua. Vasta päästyäni hänestä eroon yläasteen jälkeen, tajusin, mitä vuosien aikana oli tapahtunut.
Taas ahdistaa.
mitä ihmettä sun äiti ja kaveri.. -.-
VastaaPoistahali♥