Ahmin. Suklaata runsaasti, kolme pikkuleivonnaista, kaksi joulutorttua, kaksi palaa kuivakakkua, banaanin, palan patonkia.
Häpeä
Pettymys
Vatsa täynnä rasvaa ja sokeria
Olen ällöttävä
Häpeä
Pettymys
Vatsa täynnä rasvaa ja sokeria
Olen ällöttävä

Tämä päivä säestettynä sydämentykytyksillä
Punaisesta omenasta puraisin palan
Valehtelin, ja siitä nautin
Lumisateessa kävelin, nauroin
ja sitten tuli kylmyys
Keho vaati lämpöä, nautintoa
Annoin periksi suklaisille konvehdeille,
söin kahdeksan ja kaduin
Valehtelin, ja siitä nautin
Lumisateessa liikuin,
aurinkoisesti hymyilin bussin takapenkillä
itsekseni
Leijuin alla lämpöisen veden,
ruusuntuoksuisessa höyryssä
Lämpö tulvi kehooni
Taivas on tummanharmainen
Oksat pimeän rauduskoivun kurkottelevat maata
Se on väsynyt ja minä hymyilen,
Kädet tärisevät,
aavistuksen pelottaa




Menen syömään yhden banaanin.
Ei voi olla noin "vähän".
Söin niin paljon.
Mua tuijotettiin kun söin.
Se ei tuntunut kivalta.



Syön kuin mikäkin läski. Ihan oikeasti, en liioittele. Syön reilusti yli kulutuksen. Nukun, katson televisiota, syön. Suklaata, normiruokaa, leipää, hedelmiä. Kaikkea. Ja lihon. Nostan mekkoani ja tuijottelen vatsaa ja persettä peilistä. Läskiä pursuaa sukkahousuista.